Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.20

Talousarvioaloite TAA 35/2016 vp 
Paavo Arhinmäki vas ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kehitysyhteistyöhön (266 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Kehitysyhteistyön massiiviset leikkaukset ovat lopettaneet monia hankkeita ja vieneet kansalaisjärjestöiltä toimintaedellytyksiä. Merkittävä osa kehitysrahoituksesta on kanavoitu uudelleen köyhyyden torjumisesta yritysten vienninedistämiseen. Erityisesti varsinaisen kehitysyhteistyön osuus on romahtanut, kun lisäresurssit on ohjattu muualle kuin köyhyyden torjumiseen. 

Syyrian sodan laajeneminen alueelliseksi konfliktiksi on synnyttänyt erään historian suurimmista humanitaarisista kriiseistä, jonka keskellä mittava leikkaaminen kehitysyhteistyöstä on epäjohdonmukaista ja vastuutonta. Kehitysyhteistyöllä voitaisiin ehkäistä pakolaisuutta ja sotien syitä ennalta niiden syntysijoilla. Nyt uhkana on päinvastoin pakolaisuuden, köyhyyden, nälän, eriarvoisuuden ja sekasorron lisääntyminen maailman köyhillä ja haurailla alueilla, ihmisoikeuksien heikentyminen ja ilmastonmuutoksen kiihtyminen. 

Kehitysyhteistyön historiallisen suuret leikkaukset merkitsevät käännekohtaa Suomen kansainvälisessä roolissa, ja etääntymistä tärkeimmästä viiteryhmästämme Pohjoismaista. Muissa Pohjoismaissa pidetään itsestään selvänä, että maailman köyhyyden torjuminen on myös rikkaiden maiden velvollisuus. Tarvitaan selkeä aikataulu kehitysyhteistyön nostamiseksi YK:n suosittelemalle 0,7 prosentin tasolle bruttokansantuotteesta, johon Suomi on sitoutunut. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 266 000 000 euroa momentille 24.30.66 kehitysyhteistyöhön. 
Helsingissä 30.9.2016 
Paavo Arhinmäki vas 
Kari Uotila vas 
Matti Semi vas 
Li Andersson vas 
Annika Lapintie vas 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
Anna Kontula vas 
Silvia Modig vas 
Markus Mustajärvi vas 
Hanna Sarkkinen vas