Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.40

Talousarvioaloite TAA 352/2018 vp 
Riitta Myller sd 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Metsähallituksen luontopalveluille saimaannorpan suojelutyöhön (100 000 euroa)

Eduskunnalle

Tulevana vuonna saimaannorpan suojelutyö on mittavasti vaikeutumassa. Viimeiset viisi vuotta Metsähallitus on saanut tehtävään noin 75 % toimintarahoista EU:n LIFE-rahastosta. Nyt Saimaannorppa-LIFE-hankkeen loppuminen ja katkos ennen seuraavan rahoituskauden alkua uhkaavat tuottaa osittaisen katkoksen toimintaan ensi keväänä. Taustalla on myös Metsähallituksen määrärahojen alentuminen. 

Vaikea tilanne uhkaa heikentää merkittävästi kevätkaudelle ajoittuvien suojelutöiden tekemistä. Tilanne uhkaa jopa ensi kevään keskeisten toimien, apukinostyön ja pesälaskennan korkeatasoista suorittamista. Nyt esitettävä määräraha turvaisi toiminnan ylimenokauden ajaksi niin tarvittavan kaluston kuin myös henkilökustannusten osalta.  

Pitkäjänteisellä työllä saimaannorppa on saatu pelastettua lähes sukupuuton partaalta, ja kanta on maassamme elpymässä. Tätä työtä tuleekin nyt määrätietoisesti jatkaa, jotta kanta vahvistuu edelleen ja voimme turvata saimaannorpan säilymisen tulevaisuudessakin.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 100 000 euroa momentille 35.10.52 saimaannorpan suojelutyöhön. 
Helsingissä 28.9.2018 
Riitta Myller sd