Viimeksi julkaistu 1.3.2021 15.20

Talousarvioaloite TAA 360/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin (30 000 000 euroa)

PeterÖstmankdym.

Eduskunnalle

Suomen työllisyystilanne on heikentynyt merkittävästi viime vuosien aikana. Työttömyyden kasvu on jatkunut 2015 eikä tilanteeseen näy helpotusta vuoden 2016 aikana. Samalla työllistämiseen suunnattuja määrärahoja on vähennetty ja hallitus esittää talousarvioesityksessään määrärahojen vähentämistä entisestään. Lisämäärärahan tarve koskee erityisesti palkkatukia ja aloittaville yrittäjille myönnettäviä starttirahoja. Työttömyyden pitkittämisen sijaan tulee tukea aktiivisia toimia, joilla madalletaan kynnystä itsensä työllistämiseen yritystoiminnan kautta tai mahdollistamalla palkkatuen turvin työelämään pääsyn tai paluun pitkän työttömyyden tai muun syyn vuoksi. 

Palkkatukeen ja starttirahoihin kohdennettu 30 miljoonan euron lisäpanostus mahdollistaa julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden aktiivisemman roolin vuoden 2016 aikana. Panostukset aktiivisiin toimiin vähentää passiivisten työttömyysturvatukien määrää ja vähentää työttömyyttä. Esitys määrärahan lisäämisestä julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 30 000 000 euroa momentille 32.30.51 julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin. 
Helsingissä 9.10.2015 
PeterÖstmankd
AnteroLaukkanenkd
PäiviRäsänenkd
SariEssayahkd
SariTanuskd