Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.40

Talousarvioaloite TAA 361/2020 vp 
Ville Vähämäki ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatielle 22 Oulujärven maisematien kehittämiseen (64 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatien 22 kehittämistä on määrätietoisesti jatkettava. Tavoitteeksi on otettava Oulun ja Kajaanin välisen matka-ajan pienentäminen. Sujuva liikenneyhteys ja nopeat matka-ajat nostavat Oulun ja Kajaanin elinvoimaa pitkällä aikavälillä. Paras ja järkevin vaihtoehto on toteuttaa ns. Oulujärven maisematie. Tämä oikaisu välillä Petäjälahti—Kajaani lyhentää noin 25 km Oulun ja Kajaanin välistä matkaa ja samalla ajoaika lyhenee vajaat 20 minuuttia.  

Uusi yhteysväli kasvattaisi Oulujärveä ja muun muassa Manamansaloa matkailukohteena, Oulujärven saavutettavuus paranisi, elinkeinotoiminta alueella virkistyisi ja mökkitonttien kysyntä kasvaisi.  

Samassa yhteydessä näkisin myös mahdolliseksi nostaa valtatien 22 luokitusta, koska Oulu—Kajaani-väli olisi tuolloin luontevasti jatkoa valtatielle 6. Tällöin valtatie 6 kulkisi Loviisan Koskenkylästä Kouvolan, Lappeenrannan, Imatran, Joensuun ja Kajaanin kautta Ouluun.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 64 000 000 euroa momentille 31.10.77 valtatielle 22 Oulujärven maisematien rakentamiseen. 
Helsingissä 16.10.2020 
Ville Vähämäki ps