Viimeksi julkaistu 19.1.2021 15.12

Talousarvioaloite TAA 37/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Verohallinnon toimintamenoihin harmaan talouden torjunnan tehostamiseksi (10 000 000 euroa)

SariEssayahkdym.

Eduskunnalle

Verohallinnon verotarkastustoiminta on keskeisessä asemassa harmaan talouden torjunnassa sekä siihen liittyvässä viranomais- ja sidosryhmäyhteistyössä. Kohdennetut verotarkastukset varmentavat, että yritykset ilmoittavat ja maksavat veronsa oikein. Verotarkastukset turvaavat verojen asianmukaisen kertymisen ja myötävaikuttavat rehellisen yritystoiminnan edellytyksiin sekä myönteisesti työllisyyteen. Lisäksi verovalvonnalla on vaikutus mm. yhteiskunnallisten tukien väärinkäytön estämisessä. Verotarkastuksella myös ohjataan ja valvotaan yrityksille annetun yleisen ennakoivan ohjauksen toteuttamista. 

Verotarkastuksen tehtäviin kuuluu mm. kansainvälinen verovalvonta ja sen jatkuva kehittäminen, johon kuuluu mm. kansainvälinen verotustietojen vaihto sekä samanaikaiset verotarkastukset yhdessä muiden valtioiden kanssa ja verotarkastajien läsnäolot. Verotarkastuksen kansainvälinen yhteistyö mahdollistaa keinon puuttua kansainväliseen veronkiertoon. Yhä globalisoituneemmassa maailmassa tämä työ vaatii erityistä osaamista ja myös toimintoon suunnattua rahoitusta sekä resursseja. 

Harmaan talouden torjuntaa ei voida tehostaa, mikäli Verohallinnon määrärahoja vähennetään. Resurssien vähentäminen johtaa valvonnan ja viranomaisyhteistyön heikentymiseen ja olisi ristiriidassa hallitusohjelman tavoitteeseen, jonka mukaan harmaata taloutta torjutaan aktiivisesti. Lisäpanostuksilla ja tarkastustoiminnan aktiivisella kehittämisellä saadaan moninkertainen tuotto lisääntyvien verotulojen muodossa. Lisäämällä verotarkastajien määrää sadalla uudella viralla voidaan 10 000 000 euron panostuksella saada kymmenkertainen tuotto verotuloihin. Epärehelliseen toimintaan puuttumalla parannetaan samalla rehellisten yritysten toimintaedellytyksiä. Esitys määrärahan lisäämisestä Verohallinnon toimintamenoihin sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 10 000 000 euroa momentille 28.10.01 Verohallinnon toimintamenoihin harmaan talouden torjunnan tehostamiseksi. 
Helsingissä 9.10.2015 
SariEssayahkd
PäiviRäsänenkd
AnteroLaukkanenkd
SariTanuskd
PeterÖstmankd