Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.05

Talousarvioaloite TAA 370/2016 vp 
Päivi Räsänen kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtionosuuteen kunnille vanhustenhuollon hoitajamitoituksen parantamiseen (70 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Hoitajamäärä koheni viime hallituskaudella vanhuspalvelulain myötä. Nyt myönteinen kehitys on romuttumassa, sillä hallitus vähentää vanhusten hoitajia alentamalla suositusta nykyisestä 0,5 hoitajasta 0,4 hoitajaan potilasta kohden. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi 18 asukkaan yksikössä on aamuvuorossa kaksi hoitajaa, ilta- ja yövuorossa molemmissa yksi hoitaja kolmen hoitajan ollessa viikkovapaalla. Tämä ei riitä vanhusten tarvitsemaan hoivaan, kuten ruokailuihin, vessakäynteihin, hoidollisiin toimenpiteisiin ja kommunikointiin omaisten kanssa - puhumattakaan ulkoiluista. Ei ole mitenkään hyväksyttävää, mutta ei myöskään yllätys, että vanhusten ylilääkintää ja muuta kaltoinkohtelua ilmenee näissä olosuhteissa. 

Valvira raportoi, että vanhusten sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa yksiköissä työskentelevistä peräti 93 % on havainnut vanhusten kaltoinkohtelua. Kyselyyn vastasi yli 7 000 työntekijää. Julkisuudessa esiintuodut tapaukset eivät siis valitettavasti ole yksittäistapauksia. Myös aluehallintovirastoihin tehdyistä kanteluista suuri osa koskee vanhustenhoidon laiminlyöntejä.  

Vanhus on ainutlaatuinen ihmisyksilö, jolle kuuluvat täysi ihmisarvo ja ihmis- sekä perusoikeudet. Mikäli nämä arvot edelleen ovat yhteiskuntamme peruspilarit, arvokkaan vanhuuden turvaaminen on päättäjien tärkeimpiä tehtäviä. Hoitajien suhteellista määrää laitoksissa ei voida vähentää. Mitoituksessa on otettava huomioon, että laitoksissa asuvat nykyään vain he, joiden toimintakyky on merkittävästi alentunut ja hoidontarve on suuri. Kevyesti hoidettavia ei laitoksissa juurikaan enää ole hoitajamitoitusta tasaamassa, sillä he asuvat tuettuina omissa kodeissaan.  

Esitys sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 70 000 000 euroa momentille 28.90.30 kuntien valtionosuuksiin vanhusten hoitajamitoituksen parantamiseen.  
Helsingissä 30.9.2016 
Päivi Räsänen kd 
Sari Essayah kd 
Peter Östman kd 
Antero Laukkanen kd 
Sari Tanus kd