Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.49

Talousarvioaloite TAA 374/2016 vp 
Päivi Räsänen kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä starttirahoihin ja työllistämistukiin (25 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomen työllisyystilanne on heikentynyt merkittävästi viime vuosien aikana. Samalla työllistämiseen suunnattuja määrärahoja on toistuvasti vähennetty. Vuonna 2016 määrärahavajetta on jouduttu korjaamaan lisäbudjeteilla, mutta siitä huolimatta ensi vuoden määrärahat on alimitoitettu. Lisämäärärahan tarve koskee erityisesti palkkatukia ja aloittaville yrittäjille myönnettäviä starttirahoja. Työttömyyden pitkittämisen sijaan tulee tukea aktiivisia toimia, joilla madalletaan kynnystä itsensä työllistämiseen yritystoiminnan kautta tai mahdollistamalla palkkatuen turvin työelämään pääsyn tai paluun pitkän työttömyyden tai muun syyn vuoksi.  

Palkkatukeen ja starttirahoihin kohdennettu 25 miljoonan euron lisäpanostus mahdollistaa julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden aktiivisemman roolin vuoden 2017 aikana. Panostukset aktiivisiin toimiin vähentää passiivisten työttömyysturvatukien määrää ja vähentää työttömyyttä.  

Esitys sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 25 000 000 euroa momentille 32.30.51 julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin.  
Helsingissä 30.9.2016 
Päivi Räsänen kd 
Sari Essayah kd 
Peter Östman kd 
Sari Tanus kd 
Antero Laukkanen kd