Viimeksi julkaistu 15.6.2022 11.42

Talousarvioaloite TAA 376/2021 vp 
Ville Tavio ps 
 
Talousarvioaloite televisio- ja radiorahastoon ehdotetun määrärahan vähentämisestä (-139 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Ehdotuksessa vuoden 2022 tason määrärahasta vähennetään 139 000 000 euroa. 

Yleisradiosta on esitetty huomattavasti arvostelua. Etupäässä epäkohtana on pidetty Yle-veroa. Yle-veron lakkauttamista koskien pantiin vireille myös kansalaisaloite (Yle-vero on lakkautettava 15.5.2016, OM 15/52/2016). Kansalaisaloite keräsi 22 670 kannatusilmoitusta. Toisaalta vuonna 2016 Yle-vero poistui 300 000 pienituloisimmalta (Ylen rahoitusta ja asemaa miettineen yleisparlamentaarisen työryhmän yhteisymmärrys 30.6.2016). 

Arvostelu on kohdistunut myös siihen, ettei Yle ole poliittisesti sitoutumaton. Tämä ilmenee mm. poliittisesti valitusta hallintoneuvostosta. Hallintoneuvoston jäsenet valitsee eduskunta vaalikauden ensimmäisillä valtiopäivillä. Tästäkin syystä myös Yleisradion ohjelmistoa on pidetty epätyydyttävänä. Toisaalta Yleisradio Oy:stä annetun lain 7 §:ään sisältynyt säännös julkisen palvelun ohjelmatoimintaa koskeneesta "monikulttuurisuuden edistämisestä" muutettiin lailla (28.6.2017/436) suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimiseen ja kulttuuriseen moninaisuuteen. Keskeistä on, että tiedotusvälineet vaikuttavat aktiivisesti siihen, mistä keskustellaan. 

Yleisradiota on pidetty nykyaikana myös tarpeettomana, koska internetin käyttö tärkeimpänä viestintävälinenä on kiistaton. Erityisesti sosiaalinen media on varsinkin nuorten käytössä ja sen kattavuus on maailmanlaajuinen. Myös kaupallinen media on laajentunut merkittävästi. Yleisradiota ylläpidetään verorahoilla ja sitä koskevaa sääntelyä selittävät merkittävällä tavalla myös taloudelliset taustatekijät. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta vähentää 139 000 000 euroa momentilta 31.20.60 televisio- ja radiorahastoon ehdotetusta määrärahasta. 
Helsingissä 8.10.2021 
Ville Tavio ps