TALOUSARVIOALOITE 377/2013
vp
TAA 377/2013
vp - Eero Reijonen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen 4H-toimintaan
Eduskunnalle
4H-järjestö on koko olemassaolonsa
ajan kasvattanut nuoria työelämään
ja työllistänyt heitä erilaisiin työtehtäviin
sekä maaseudulla että kaupungeissa. Järjestöllä on
valmiit rakenteet ja tarvittava osaaminen nuorten työllistämiseen,
työelämätaitojen kouluttamiseen sekä mahdollisuus huolehtia
erityisesti haja-asutusalueen nuorista.
Vuosittain 4H-yhdistykset työllistävät
yli 8 000 nuorta työelämävalmennustoiminnassaan. Järjestön
kehittämä Ajokortti työelämään
-kurssi valmentaa nuoria ensimmäisiin työsuhteisiin
ja asiakaspalveluun. Vuoden 2010 lisäbudjetin määräraha
vauhditti Ajokortti työelämään
-kurssien pitämistä kouluissa, ja kurssin on suorittanut
jo 20 000 nuorta. Palaute nuorilta, kouluilta ja työnantajilta
on ollut erittäin myönteistä.
Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa
lapsi- ja nuorisopolitiikka sekä nuorten työllisyys
ja työelämävalmiudet ovat tärkeitä painopistealueita.
Nuorten yhteiskuntatakuun kautta jokaiselle nuorelle tarjotaan työ-,
harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka. Hallitusohjelmassa
korostetaan myös nuorten syrjäytymisen ehkäisyä,
nuorten ympäristökasvatusta, alueellista tasavertaisuutta
sekä maaseudun elinvoimaisuudesta huolehtimista. Tasavallan
presidentti Sauli Niinistö on kantanut huolta nuorten syrjäytymisestä.
4H-nuorisotyö vastaa erinomaisella tavalla yhteiskunnan
ajankohtaisiin haasteisiin. Varsin vähäisellä julkisella
siemenrahalla saadaan aikaiseksi mittava määrä vapaaehtoistyötä sekä nuorten
työllistämistä ja yritteliäisyyttä.
Lasten ja nuorten akuuttien ongelmien hoitamisessa ennalta ehkäisevä nuorisotyö uhkaa
jäädä sivuosaan. 4H-nuorisotyön
reaalista valtionapua onkin leikattu parissa vuosikymmenessä puoleen.
Vuoden 2014 alussa 4H toteuttaa järjestökentässä ainutlaatuisen
palvelu- ja organisaatiouudistuksen, jossa maakunnallisten piirien
toiminnot yhdistetään keskusliittoon. Matalalla
organisaatiolla tavoitellaan hyvää ja tasalaatuista
tukipalvelua paikalliselle 4H-nuorisotyölle. Siirtymävaiheessa
tarvitaan resursseja mm. tietojärjestelmien ja välineiden
uudistamiseen sekä henkilöstön valmennukseen.
Ennalta ehkäisevän nuorisotyön ja
erityisesti maaseudun lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien
turvaaminen, nuorten työelämävalmennuksen
ja yrittäjyyskasvatuksen edistäminen sekä nuorisotakuun
toteutuksen tukeminen on erittäin tärkeää.
4H-nuorisotyön valtionapua ei tulekaan enää vähentää.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
momentille 30.10.55 lisäyksenä 600 000
euroa valtionapuna 4H-toimintaan.
Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
2013
- Eero Reijonen /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Mika Lintilä /kesk
- Mirja Vehkaperä /kesk
- Tuomo Puumala /kesk
- Petteri Orpo /kok
- Tytti Tuppurainen /sd
- Anne Kalmari /kesk
- Pirkko Mattila /ps
- Anneli Kiljunen /sd
- Katri Komi /kesk