Hallitus on nostanut kehitysyhteistyön finanssisijoitukset viime vuosina yhteensä yli 200 miljoonaan euroon vuodessa. Varsinainen kehitysyhteistyön finanssisijoitusmomentti on nostettu 130—140 miljoonaan euroon vuodessa, minkä lisäksi finanssisijoituksia on kanavoitu muilta momenteilta muun muassa Euroopan kehitysrahastolle, Finnfundille sekä korkotukina muiden rahoitusinstrumenttien kautta.
Finanssisijoitukset eivät ole ongelmattomia. Keskeinen ongelma on, ettei niiden vaikuttavuudesta ole luotettavaa näyttöä. Ulkoasianministeriö nosti tämän esiin raportissaan vuonna 2016. Ongelma on kansainvälinen, minkä vuoksi finanssisijoituksia on arvosteltu läpinäkymättömyydestä muun muassa Euroopan parlamentin tutkimuksissa. Niissä on esitetty näyttöä, että finanssisijoitukset ovat johtaneet rahavirtoihin kehitysmaista kehittyneisiin maihin, joukossa myös veronkiertoon viittaavia rahansiirtoja. Finanssisijoitukset ovat myös tehottomia varojen ohjaamisessa kaikkein kehittymättömimpiin maihin.
Finanssisijoitusten kasvu on kansainvälinen ilmiö. Se on johtanut rahoituksen ylitarjontaan, minkä vuoksi riskit ovat kasvaneet ja sijoitukset ovat syrjäyttäneet yksityistä rahoitusta sen sijaan, että ne olisivat luoneet uutta. Tällaisesta on näyttöä esimerkiksi Ruotsissa.
Hallituksen linjan muutos on johtanut leikkauksiin varsinaisesta kehitysyhteistyöstä: monen- ja kahdenvälisestä kehitysyhteistyöstä sekä kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöstä, vaikka ne on todettu tehokkaimmiksi työkaluiksi kaikkein köyhimpien maiden ja niissä asuvien ihmisten tukemiseen sekä julkisen sektorin vahvistamiseen. On jopa nähtävissä merkkejä siitä, että kehitysyhteistyörahoja on ohjattu yritysten tukemiseen, jolloin on vaarana, että kehitystavoitteet jäävät sivuosaan. Esimerkiksi viime vuonna sijoitettiin 114 miljoonaa euroa Suomi-IFC-rahastoon, jonka kautta tehtyä rahoitusta markkinoitiin erityisesti suomalaisille yrityksille.
Finanssisijoitusmäärärahoja olisi syytä leikata, kunnes niiden vaikuttavuudesta saadaan uskottavaa näyttöä. Kansainvälisiltä kehitysrahastoilta, tukia saavilta yrityksiltä ja Finnfundilta on vaadittava läpinäkyvää raportointia, jotta Suomi voi varmistaa varojen tehokkaan käytön. Esimerkiksi Finnfundissa on parhaillaan käynnissä evaluaatio, jonka tulokset ovat tiedossa loppuvuodesta.
Rahoitusta olisi syytä suunnata finanssisijoitusten sijaan monen- ja kahdenväliseen yhteistyöhön sekä kansalaisjärjestöille, sillä tällainen yhteistyö tukee tehokkaasti heikompia maita ja luo edellytyksiä kehitysmaiden omaehtoiselle kehitykselle. Esimerkiksi veronkantokyvyn vahvistuminen asettaa kehitysmaiden hallitukset vastuuseen kansalaisilleen varojen tehokkaasta käytöstä. Kansalaisjärjestöjen toiminta on todettu evaluaatioissa tehokkaaksi kehitysyhteistyön muodoksi.