Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.20

Talousarvioaloite TAA 386/2016 vp 
Ville Skinnari sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä nuorisotakuun kehittämiseen Matkalla Duuniin -toimintamallin avulla (500 000 euroa)

Eduskunnalle

Elokuussa 2016 alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli yhteensä 38 000. Edellisellä hallituskaudella käyttöönotettu, nuorisotakuuseen kuuluva Sanssi-kortti on hyödyttänyt monia työttömiä nuoria. Se on ollut erityisen tärkeässä roolissa nuorten aktivoimisen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyn kannalta. 

On ensisijaisen tärkeää, että nuori saa omien tarpeidensa mukaista tukea. Nuoren kohtaaminen ei saa olla rutiinitoimenpide. Nuoren yksilöllinen kohtaaminen sekä erilaisuuden ja henkilökohtaisten tarpeiden huomiointi ovat ratkaisevia tekijöitä siinä, miten hyvin nuori saadaan ohjattua työelämään. 

Yksi hallituksen kärkihankkeista on nuorisotakuusta yhteiskuntatakuun suuntaan. Hankkeen toimenpiteissä todetaan, että Sanssi-korttin käyttöä lisätään ja se kytketään tiiviimmin yrityspalveluihin. Kyseiseen toimenpidekohtaan ei kuitenkaan ole varattu kärkihankerahoitusta. Ilman riittävää rahoitusta nuorisotakuun tuoman edun toteutuminen on vaakalaudalla. 

Lahdessa päätettiin edellisvuoden keväällä puuttua nuorisotyöttömyyteen uudenlaisin keinoin. Matkalla duuniin! -hankkeen avulla tuetaan nuorta ja yrittäjää kohtaamaan. Nuoret hyötyvät palvelusta työkokemuksen ja työelämävalmennuksen kautta, kun taas yrittäjät saavat mahdollisuuden turvalliseen rekrytointiin ja motivoituneiden nuorten löytämiseen. Matkalla duuniin! on innovatiivinen ja onnistunut hanke, jossa on kyetty palvelemaan sekä nuorten että yritysten tarpeita. Lahden nuorisotyöttömyyden väheneminen on selvä merkki uusien avauksien ja hyvien hankkeiden tärkeydestä. 

Toimivia toimintamalleja nuorisotyöttömyyden kitkemiseksi kaivattaisiin ehdottomasti lisää. Lahden hyväksi todettua toimintamallia olisikin syytä monistaa myös muiden kaupunkien ja kuntien käyttöön.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 500 000 euroa momentille 29.91.51 nuorisotakuun kehittämiseksi yrittäjävetoisen Matkalla Duuniin -toimintamallin avulla.  
Helsingissä 30.9.2016 
Ville Skinnari sd 
Timo Harakka sd