Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.32

Talousarvioaloite TAA 400/2018 vp 
Johanna Ojala-Niemelä sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä ammatilliseen koulutukseen (190 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi on vaikutuksiltaan erittäin merkittävä uudistus. Perusopetuksen päättävien ikäluokasta noin puolet jatkaa ammatillisessa koulutuksessa. Asiantuntijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että reformin valmistelussa ja lainsäädännössä olisi tullut katsoa ja arvioida enemmän koko toista astetta yhdessä. Nuorten koulutuksessa lukio- ja ammatillisen koulutuksen tulisi muodostaa perusopetuksen päättäneille saumaton jatkumo duaalimalli säilyttäen. Mm. Kuntaliitto kantoi huolta siitä, että mahdollinen koulutusjärjestelmärakenteen eriytyminen nuorten toisen aseen koulutuksessa saattaa pidemmällä aikavälillä heikentää perusopetuksen päättävien ikäluokan kouluttautumismahdollisuuksia. Koko toista astetta olisikin pitänyt käsitellä lainsäädännössä laajemmin ja syvällisemmin. 

SDP pitää toisen asteen ammatillisen koulutuksen uudistuksen tavoitteita pääosin kannatettavina, mutta niiden onnistunut toteuttaminen olisi edellyttänyt merkittävää kohennusta ammatillisen koulutuksen rahoitukseen. Nykyisessä rahoitustilanteessa reformin tavoitteiden toteutuminen on epävarmaa, ja siksi esitämme, että ammatillisen koulutuksen rahoituksen riittävyys tulisi ottaa uudelleen tarkasteluun. 

Jos rahoitusta halutaan vähentää, leikkaukset olisi pitänyt toteuttaa strategisemmin reformin yhteydessä ja useammalle vuodelle jaksottaen siten, että ne olisivat aiheuttaneet mahdollisimman vähän haittaa ammatillisen koulutuksen uudistamiselle. Nyt reformin synonyymiksi tulee helposti leikkaus, ja hyvätkin tavoitteet uhkaavat jäädä rahoitusleikkauksen varjoon. 

Ammatillisen koulutuksen reformin tärkein tavoite tulisi olla koulutuksellisen eriarvoisuuden vähentäminen — ei sen lisääminen luomalla eriarvoisuuden syntymiselle sokeita rakenteita. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 190 000 000 euroa momentille 29.20.30 ammatilliseen koulutukseen. 
Helsingissä 28.9.2018 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
Suna Kymäläinen sd 
Katja Taimela sd 
Kristiina Salonen sd 
Pia Viitanen sd 
Harry Wallin sd 
Tytti Tuppurainen sd 
Erkki Tuomioja sd 
Pilvi Torsti sd 
Ville Skinnari sd 
Satu Taavitsainen sd 
Maria Tolppanen sd 
Antti Rinne sd 
Joona Räsänen sd 
Sirpa Paatero sd 
Ilmari Nurminen sd 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd 
Mika Kari sd 
Anneli Kiljunen sd 
Krista Kiuru sd 
Sanna Marin sd 
Riitta Myller sd 
Lauri Ihalainen sd 
Maria Guzenina sd 
Jukka Gustafsson sd 
Tarja Filatov sd 
Maarit Feldt-Ranta sd 
Eeva-Johanna Eloranta sd 
Timo Harakka sd 
Tuula Haatainen sd 
Riitta Mäkinen sd