TALOUSARVIOALOITE 409/2011 vp

TAA 409/2011 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen

Eduskunnalle

Koulunkäyntiavustajat toimivat tukihenkilöinä oppilaille, joille opiskelu on normaalia haasteellisempaa esimerkiksi vamman tai käytöshäiriön vuoksi. Koulunkäyntiavustaja auttaa oppilasta opetustilanteissa sekä tarvittaessa myös arkielämän taidoissa, ja osallistuu yhdessä opettajan kanssa oppilaan kuntoutuksen ja koulutyön suunnitteluun. Ilman koulunkäyntiavustajia monien erityistukea tarvitsevien oppilaiden olisi mahdotonta opiskella tavallisessa ryhmässä muiden oppilaiden kanssa ilman, että opettajien työ hankaloituisi merkittävästi.

Kuntien säästöpaineet vaikuttavat epäsuotuisasti koulunkäyntiavustajien määrään, vaikka tarve avustajille on kasvava. Kunnille tulisikin suunnata riittävästi resursseja koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen, jotta erityisoppilaille voidaan myös jatkossa tarjota laadukasta opetusta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  29.10.30 lisäyksenä 500 000 euroa koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen myös vapaaehtoistyötä organisoiden ja hyödyntäen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Ari Jalonen /ps