TALOUSARVIOALOITE 414/2012 vp

TAA 414/2012 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen muiden tuomioistuinten toimintamenoihin

Eduskunnalle

Käräjäoikeuksien juttumäärät ja työpaineet kasvavat vuonna 2013, koska taloudellinen taantumavaihe aiheuttaa velkomus- ja maksukyvyttömyysasioiden määrän selvää lisääntymistä. Sama on nähtävissä suurten, pitkiä käsittelyaikoja vaativien talousrikosjuttujen osalta. Turvapaikka-asioiden oikeuskäsittely Helsingin hallinto-oikeudessa vaatii lisäresursointia. Markkinaoikeuden lisääntyvä ruuhkautuminen vuonna 2013 on ilmeistä julkisia hankintoja koskevien kilpailutusriitojen jatkuvan lisääntymisen takia.

Sanotut epäkohdat merkitsevät kansalaisten oikeusturvan huonontumista etenkin juttujen käsittelyaikojen pidentymisen muodossa, mistä Suomen valtio saa jatkuvasti moitteita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta ja joutuu maksamaan viivästyskorvauksia. Talousarvioesityksessä mitoitetut toimintamenot näille tuomioistuimille ovat riittämättömät epäkohtien lisääntymisen estämiseksi saati niiden poistamiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  25.10.03 lisäyksenä 4 000 000 euroa muiden tuomioistuinten toimintamenoihin.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Timo Soini /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Maria Tolppanen /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Juha Väätäinen /ps