TALOUSARVIOALOITE 419/2012 vp

TAA 419/2012 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen sotilaallisen maanpuolustuksen toimintamenojen leikkausten peruuttamiseen

Eduskunnalle

Puolustusvoimat on tällä kehyskaudella erittäin vaikeassa tilanteessa samaan aikaan ajoittuvien puolustusvoimauudistuksen ja budjettileikkausten takia. Perussuomalaisten lisäysesitys jo ennestään niukkoihin puolustusmenoihin takaisi sen, ettei puolustusvoimien rakennemuutos ryöpsähdä hallitsemattomaksi ja että jokapäiväinen toiminta säilyy edes kohtuullisella tasolla. Varusmiehet tarvitsevat maastovuorokausia ja reserviläiset kertausharjoituksia. Ilmavoimilla tulee olla varaa hävittäjien lentotunteihin ja merivoimilla merellä vietettyihin vuorokausiin.

Puolustushallinto on jo toteuttanut suuren osan realistisesta vyön kiristämisestä, ja tulevat leikkaukset syövät suoraan Puolustusvoimien suorituskykyä. Suomen mahdollisuudet itsenäiseen ja uskottavaan koko maan puolustukseen rapautuvat, semminkin kun jalkaväkimiinoista luovutaan Ottawan sopimuksen myötä.

Vuonna 2013 leikkaukset kohdistuvat erityisen voimakkaasti materiaalihankintoihin. Suurta huolta leikkauksista aiheutuu myös maavoimien alueellisille joukoille, joiden materiaalin ajantasaistaminen on suunniteltu vuosille 2012—2015. Hallituksen esittämät toimenpiteet aiheuttavat lähitulevaisuudessa sen, että Puolustusvoimat eivät enää pysty täyttämään sille annettuja tehtäviä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  27.10.01 lisäyksenä 70 820 000 euroa sotilaallisen maanpuolustuksen toimintamenojen leikkausten peruuttamiseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Timo Soini /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Maria Tolppanen /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Juha Väätäinen /ps