Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.18

Talousarvioaloite TAA 422/2016 vp 
Stefan Wallin ym. 
 
Talousarvioaloite ansio- ja pääomatuloveron tuottoarvion vähentämisestä (-419 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Verotuksen tavoitteena on riittävien varojen kokoaminen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpitämiseksi. Verot on kannettava tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti perustuen maksukykyyn. Verotuksen tulee myös kannustaa työhön ja yrittämiseen, ja sen tulee edistää talouskasvua ja työllisyyttä. Ainoastaan kestävällä kasvulla ja korkealla työllisyysasteella, joka tuottaa verotuloja, voidaan hyvinvointiyhteiskunta turvata myös pitkällä aikavälillä. 

Verotettava tulo määrätään valtion- ja kunnallisverotuksessa bruttotulojen ja niistä tehtävien vähennysten perusteella. Verot kaikista ansiotuloista määrätään verotettavan tulon perusteella sekä siihen sovellettavien verokantojen ja veroluonteisten maksujen perusteella. Pienituloisten tukeen suunnatun perusvähennyksen vuoksi kunnallisverosta tulee joiltakin osin progressiivinen.  

Korkealla tuloverolla on negatiivinen vaikutus ostovoimaan ja työllisyyteen. Tämän vuoksi tuloveron on oltava niin alhainen kuin taloudelliset edellytykset sallivat. Samanaikaisesti tuloverotuksen on perustuttava progressiivisuuteen siten, että enemmän ansaitsevat maksavat myös enemmän veroa. Veropolitiikan lähtökohtana pitää olla, että työnteon on aina oltava kannattavaa.  

Suomen sijoitus World Economic Forumin maailman kilpailukykyisimpien maiden listalla on laskenut jälleen. Suomen yrittäjien mukaan kilpailukykymme ei ole riittävän hyvä, ja näemme tämän mm. hitaampana vientimme kasvuna kuin kasvu vientimarkkinoillamme. Meillä on siis hyvät syyt taloutemme uudistamiseen. Yhtenä perusedellytyksenä on se, että työn vastaanottamisen ja tekemisen on aina oltava kannattavaa. Tämän tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan useita toimenpiteitä. Yhtenä toimenpiteenä on työn verotuksen keventäminen. Kevyempi verotus vähentää eri kannustinloukkujen riskiä ja laskee työn vastaanottamisen kynnystä. Haluamme toteuttaa verovaihdon, jossa työn verotusta pienennetään ja kulutuksen verotusta lisätään. Tähän päästään pienentämällä työn verotusta yksi prosenttiyksikkö kolmessa alimmassa veroluokassa ja puoli prosenttiyksikköä ylimmässä veroluokassa. Alennamme myös eläkeläisten ja tukien varassa elävien verotusta. Arvonlisäverotuksen korottamisen kokonaissumman tulee vastata tuloverokevennyksen summaa.Tämän vuoksi meille on tärkeää, että tuloveronkevennys käy käsi kädessä arvonlisäveron korotuksen kanssa, jota myös esitämme. Tämän vuoksi haluamme verovaihdolla pienentää ansio- ja pääomatulon tuottoarviota 419 000 000 euroa.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää 419 000 000 euroa momentilta 11.01.01 ansio- ja pääomatuloveron arvioidusta tuotosta.  
Helsingissä 30.9.2016 
Stefan Wallin 
Anna-Maja Henriksson 
Veronica Rehn-Kivi 
Anders Adlercreutz 
Thomas Blomqvist 
Mats Löfström 
Mikaela Nylander 
Mats Nylund 
Joakim Strand