TALOUSARVIOALOITE 426/2001
vp
TAA 426/2001
vp - Christina Gestrin /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen yleissivistävien
ja ammatillisten oppilaitosten sekä ammattikorkeakoulujen
rakentamisinvestointeihin
Eduskunnalle
Oppilaitosten rakentamishankkeisiin käytettävissä oleva
määräraha on pienentynyt vuosi vuodelta,
koska tavoitteena on ollut investointien laskennallisen valtionosuusjärjestelmän
toteuttaminen. Korvaavaa järjestelmää ei
ole kuitenkaan otettu käyttöön. Samanaikaisesti
Uudenmaan väestö on kasvanut vuosittain
15 000—17 000 asukkaalla. Kasvu kohdistuu
erityisesti pääkaupunkiseudulle ja sen kehysalueelle
ja muodostuu pääasiassa syntyneiden enemmyydestä ja
Uudellemaalle muuttaneista nuorista ikäluokista.
Erityisesti homevaurioista sekä muista sisäilman
laatuongelmista kärsivät oppilaitokset tarvitsevat
pikaisesti valtionrahoitusta peruskorjaushankkeisiinsa. Lasten ja
nuorten terveyttä uhkaavien haittojen pikainen korjaaminen
säästää tulevien vuosien terveydenhoitokustannuksia.
Korkeaa osaamistasoa, johon Uudellamaalla tähdätään,
ei voida saavuttaa, elleivät perusedellytykset, ts. opetustilat
ole riittäviä, ajanmukaisia ja terveellisiä.
Yleissivistävien ja ammatillisten oppilaitosten sekä ammattikorkeakoulujen
uusia rakentamishankkeita koskeva valtakunnallinen myöntämisvaltuus
olisikin palautettava 570 miljoonan markan tasolle, jolla se oli
vuonna 1997. Myöhemmin myöntämisvaltuutta
alueellistettaessa Uudellemaalle tulee osoittaa siitä 130
miljoonan markan osuus.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 29.40.34 lisäyksenä 89 320 000
euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan,
että momentilta osoitetaan 21 860 000
euroa Uudellemaalle yleissivistävien ja ammatillisten oppilaitosten
sekä ammattikorkeakoulujen rakentamisinvestointeihin.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Christina Gestrin /r
- Jouko Jääskeläinen /kd
- Markku Markkula /kok
- Tuula Haatainen /sd
- Paula Kokkonen /kok
- Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
- Kimmo Kiljunen /sd
- Margareta Pietikäinen /r
- Klaus Hellberg /sd
- Ilkka Taipale /sd
- Matti Vanhanen /kesk
- Sari Sarkomaa /kok
- Matti Saarinen /sd
- Pirjo-Riitta Antvuori /kok
- Tanja Karpela /kesk
- Lasse Virén /kok
- Kari Uotila /vas
- Riitta Prusti /sd
- Hanna Markkula-Kivisilta /kok
- Risto Kuisma /rem
- Martti Tiuri /kok
- Merikukka Forsius /vihr
- Raija Vahasalo /kok
- Tarja Kautto /sd