Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.32

Talousarvioaloite TAA 427/2018 vp 
Johanna Ojala-Niemelä sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä vanhusasiavaltuutetun viran perustamiseen (100 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomi on hyvinvointiyhteiskuntana pääsääntöisesti hyvä paikka vanheta. Väestö myös elää pidempään ja lisävuodet ovat terveempiä kuin ennen. Tilastollisesti tarkastellen ulkopuolisen avun tarve alkaa selkeämmin 80 ikävuoden jälkeen, jolloin toimintakyvyn heikkenemisen myötä etenkin kotiin vietävien palveluiden tarve lisääntyy, samoin kuin tarve palveluasumiseen. Myös muistisairauksien aiheuttamat palvelutarpeet lisääntyvät. Kaikki ikäihmiset eivät kuitenkaan saa tarvitsemaansa apua ja turvaa yhteiskunnalta, eikä kaikilla ole myöskään mahdollisuutta tukeutua puolison, lasten, muiden sukulaisten tai naapureiden apuun. Hyvinvointiyhteiskunnassamme esiintyy vanhusten hoivaköyhyyttä, kaltoinkohtelua ja jopa heitteillejättöä.  

Ikäihmisten vaikutusmahdollisuuksiin on viime vuosina kiinnitetty enenevästi huomiota, mutta vieläkään ei ole perustettu vanhusasiavaltuutetun virkaa monista aloitteista ja adresseista huolimatta. Katsomme, että ikäihmisten kasvava joukko tarvitsee virallisen puolestapuhujan, vanhusasiavaltuutetun, joka on perehtynyt juuri heidän asioihinsa ja puolustaa ikäihmisten asemaa ja oikeuksien toteutumista yhteiskunnassa. Valtuutetun tehtäviin kuuluisivat muun muassa ikäihmisten asemaa parantavien ja yhteiskunnassa esiintyvien epäkohtien tunnistaminen ja aloitteiden tekeminen. Muina vaikuttamiskeinoina valtuutettu käyttäisi suosituksia, ohjeita ja neuvoja. Epäkohtien esille nostamisen lisäksi olisi tärkeää tuoda esille myös hyviä käytäntöjä. Yksi tärkeimmistä asioista vanhusasiavaltuutetun toimenkuvassa olisi kuitenkin ikäihmisten — myös paljon apua tarvitsevien — äänen esille nostaminen nykyistä kuuluvammin yhteiskunnalliseen keskusteluun. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 100 000 euroa momentille 33.01.01 vanhusasiavaltuutetun viran perustamiseen. 
Helsingissä 28.9.2018 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
Katja Taimela sd 
Kristiina Salonen sd 
Suna Kymäläinen sd 
Pia Viitanen sd 
Harry Wallin sd 
Tytti Tuppurainen sd 
Erkki Tuomioja sd 
Pilvi Torsti sd 
Ville Skinnari sd 
Satu Taavitsainen sd 
Maria Tolppanen sd 
Antti Rinne sd 
Joona Räsänen sd 
Sirpa Paatero sd 
Ilmari Nurminen sd 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd 
Mika Kari sd 
Anneli Kiljunen sd 
Krista Kiuru sd 
Riitta Myller sd 
Lauri Ihalainen sd 
Sanna Marin sd 
Maria Guzenina sd 
Jukka Gustafsson sd 
Tarja Filatov sd 
Maarit Feldt-Ranta sd 
Eeva-Johanna Eloranta sd 
Timo Harakka sd 
Tuula Haatainen sd 
Riitta Mäkinen sd