Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.08

Talousarvioaloite TAA 429/2017 vp 
Sami Savio ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä liiketoiminnan kehittämiseen Pirkanmaan Kolmenkulman ECO3-yritysalueella (250 000 euroa)

Eduskunnalle

Pirkanmaalainen ECO3-hanke on uudenlainen, monialaiseen bio- ja kiertotalouden liiketoimintaan pohjautuva ja sitä synnyttävä teollinen toimintaympäristö. ECO3-yritysalue sijaitsee Tampereen, Nokian ja Ylöjärven yhtymäkohdassa. Tavoitteena on luoda ECO3-alueesta kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä bio- ja kiertotalouden liiketoimintaympäristö. 

Pirkanmaalle ECO3-hanke on merkittävä juuri monialaista osaamista synnyttävän yritystoiminnan ja työllistämisvaikutustensa kautta. Kyseessä on sekä Pirkanmaan että koko Suomen kannalta tärkeä hanke, jolla on onnistuessaan merkitystä myös kansainvälisesti. Yritysten kansainvälistyminen ja yrittäjyyden tukeminen uudenlaisessa ja teknologisesti kehittyvässä toimintaympäristössä tarjoavat erinomaisia kasvumahdollisuuksia, mutta tarvitsevat alkuvaiheessa myös taloudellista ponnahduslautaa. Hankkeen etenemisen kannalta valtion tuki olisi avainasemassa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 250 000 euroa momentille 32.01.40 toiminnan kehittämiseen Pirkanmaan Kolmenkulman ECO3-yritysalueella. 
Helsingissä 29.9.2017 
Sami Savio ps