TALOUSARVIOALOITE 443/2001
vp
TAA 443/2001
vp - Klaus Hellberg /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Eurooppa-tiedotuksen
aluepisteen perustamiseen Porvoon maakuntakirjastoon
Eduskunnalle
Nykyinen hallitus on tehnyt päätöksen,
jonka mukaan Eurooppa-tiedotuksen aluepisteiden toimintaa on 19
maakunnassa. Aluepisteet on sijoitettu pääosin
maakuntakirjastoihin. Opetusministeriö on myöntänyt
Porvoon kaupungin uudelle kirjastolle maakuntakirjasto-oikeudet
1.1.2001 alkaen. Tällä hetkellä Itä-Uusimaa
on ainoa maakunta, josta ko. aluepiste puuttuu. Porvoon kaupungin
väkiluku on yli 45 000, ja sen mukaan kaupunki
on maamme 16:ksi suurin kaupunki sekä toimii Itä-Uudenmaan
maakunnan pääkeskuksena ja veturina.
EU-aluetiedottajat toimivat maakuntiensa EU-tiedon "lähettiläinä"
koko maakunnan alueella. Kansalaisten palvelun ohella he pitävät
yhteyttä kansalaisjärjestöihin, oppilaitoksiin
ja paikallisiin tiedotusvälineisiin.
Tänä päivänä Itä-Uudenmaan
aluepalvelu sijaitsee yhdessä Uudenmaan maakunnan kanssa Helsingin
Lasipalatsissa. Vuonna 2001 Eurooppa-tiedotuksen alueellinen toiminta
rahoitetaan ulkoasiainministeriön sisäisin varoin.
Eurooppa-tiedotuksen aluepisteen perustaminen Itä-Uudenmaan
maakuntaan tulee toteuttaa kuten muiden 19 toimipisteen toiminnan
rahoittaminen ulkoasiainministeriön toimintamenoilla. Päätös
Itä-Uudenmaan aluepisteestä tulee tehdä vuoden
2001 aikana niin, että toiminta voisi alkaa vuoden 2002
alusta. Ulkoasiainministeriö on aikaisemmin todennut, että valmius
perustaa aluepisteet kaikkiin maakunnallisiin pääkaupunkeihin
on olemassa. Edellytyksenä perustamiselle on, että toiminta
voi tapahtua hyvässä yhteistyössä maakunnallisten
sidosryhmien kanssa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 24.99.50 lisäyksenä 67 000
euroa Eurooppa-tiedotuksen aluepisteen ja aluetiedottajan viran
perustamiseen Itä-Uudenmaan maakuntaan.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Klaus Hellberg /sd
- Risto Kuisma /rem