TALOUSARVIOALOITE 449/2001
vp
TAA 449/2001
vp - Klaus Hellberg /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Loviisan
laivaväylän syventämiseen
Eduskunnalle
Loviisa on maan toiseksi suurin puutavaran vientisatama.
Sahatavara, vilja ja kivihiili ovat tärkeimmät
sataman kautta kulkevat tuotteet. Sataman ulkomaan tavaraliikenne
oli 1,0 milj. tonnia vuonna 2000.
Merenkulkulaitos on suunnitellut Loviisan laivaväylän
syventämistä 8,5 metristä 9,5 metriin, jotta
laivat voitaisiin lastata täyteen ja siellä voisi
käydä nykyistä suurempia laivoja. Väylän
syventäminen parantaisi sataman ja sitä käyttävien yritysten
kilpailukykyä sekä Loviisan seudun työllisyystilannetta.
Väylän syventämisen kustannusarvio
on 2,9 miljoonaa euroa, minkä lisäksi kaupunki
joutuu syventämään satama-allasta noin
0,5 miljoonalla eurolla sekä tekemään
laitureiden muutostöitä noin 0,34 miljoonalla
eurolla. Väylän syventämisen arvioitu
hyöty-kustannussuhde on 1,95.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 31.30.77 lisäyksenä 2 900 000
euroa Loviisan laivaväylän syventämiseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Klaus Hellberg /sd
- Risto Kuisma /rem