Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.10

Talousarvioaloite TAA 451/2016 vp 
Peter Östman kd ym. 
 
Talousarvioaloite energiaverotukeen ehdotetun määrärahan vähentämisestä (-70 000 000 euroa)

Eduskunnalle

VATT:n tutkimuksen mukaan energiaintensiiviselle teollisuudelle annettu energiaverotuki on tehoton yritystuki, jolla ei saavuteta haluttuja tavoitteita. Toisaalta valtion talousarvioesityksessä ehdotettu sille päällekkäinen päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaatiotuki vähentää energiaverotuen tarvetta 43 miljoonalla eurolla. Jotta yritykset ehtivät sopeutua tilanteeseen, yritystukien vähentäminen tulee tehdä vähittäin, siksi arviolta 10 % nettovähennys (noin 20 miljoonaa euroa) vuosittain on katsottava kohtuulliseksi vähennykseksi, jolla energiaintensiivisen teollisuuden kilpailukyky voidaan vielä varmistaa. Samalta momentilta maksettava maatalouden energiatuotteiden valmisteveron palautus koskee fossiilisia polttoaineita, joiden käyttöä on pyrittävä vähentämään. Jotta kannustin siirtyä uusiutuviin polttoaineisiin kasvaisi, on syytä vähentää tuota tukea 7 miljoonaa euroa, ja siirtää vähennystä vastaava summa korotettuna maatilojen investointeihin mm. biokaasun tuottamiseen.  

Esitys sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää 70 000 000 euroa momentilta 28.91.41 energiaverotukseen ehdotetusta määrärahasta. 
Helsingissä 30.9.2016 
Peter Östman kd 
Sari Essayah kd 
Päivi Räsänen kd 
Sari Tanus kd 
Antero Laukkanen kd