Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.01

Talousarvioaloite TAA 453/2017 vp 
Sari Tanus kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kuntien valtionosuuksiin mielenterveystyöhön (10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Mielenterveysongelmat suomalaisten keskuudessa ovat kasvamassa hälyttävästi. Eri kaupungeista on viime aikoina tullut tietoja mielenterveysongelmista kärsivien nuorten yhteydenottojen ja lähetteiden määrän kasvusta alkuvuoden aikana. Nuorten lisäksi mielenterveysongelmat kasvavat myös aikuisväestön keskuudessa. Koulu- tai työterveyshuollon ulkopuolella olevien aikuisten mahdollisuus päästä ajoissa tarkoituksenmukaiseen hoitoon on huonompi kuin muilla. 

Mielenterveysongelmat ovat vakava ongelma koko yhteiskunnalle. Mielenterveysongelmat vaikeuttavat ihmisten opintoja ja työssä jaksamista, ja ne ovat yhä yleisempi syy työkyvyttömyydelle. Oikea-aikainen ja vaikuttava hoito lisäisi myös yhteiskunnan turvallisuutta. Panostukset mielenterveystyöhön toisivat itsensä takaisin pitkällä aikavälillä. Kunnat tarvitsevat lisätukea selvitäkseen kasvavasta mielenterveyshoidon tarpeesta.  

Aloite sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 10 000 000 euroa momentille 28.90.30 kuntien valtionosuuksiin mielenterveystyöhön. 
Helsingissä 29.9.2017 
Sari Tanus kd 
Peter Östman kd 
Päivi Räsänen kd 
Sari Essayah kd 
Antero Laukkanen kd