TALOUSARVIOALOITE 457/2012 vp

TAA 457/2012 vp - Vesa-Matti Saarakkala /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Svenska Finlands folkting -nimiselle järjestölle ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Svenska Finlands folkting eli suomenruotsalaiset kansankäräjät on järjestö, jonka tarkoituksena on edustaa suomenruotsalaista kansanryhmää sekä valvoa sen etua. Järjestö perustettiin vuonna 2003 säädetyn lain pohjalta. Kansankäräjien valtiorahoitteisuus on osoitus virallisen Suomen halusta säilyttää maan perustuslaillinen kaksikielisyys huolimatta ruotsia puhuvien kansalaisten absoluuttisen ja suhteellisen osuuden jatkuvasta laskemisesta kokonaisväkiluvusta.

Suomen- ja ruotsinkielisten väestöryhmien väliset suurimmat epäkohdat eivät liity suomenruotsalaisten aliedustukseen kunnan ja valtion elimissä tai koulutuspalveluissa, joita kansankäräjät myös valvoo. Kyseisen järjestön lisäksi Ruotsalainen kansanpuolue, joka on yli 30 vuotta istunut yhtäjaksoisesti hallituksessa, toimii ruotsia puhuvien kansalaisten edunvalvonnan takuumiehenä. Suomenruotsalaisten osuus korkeakoulujen opiskelupaikoista lisäksi varmistetaan kielikiintiöiden avulla mm. lääke- ja oikeustieteissä. Suurimmat ongelmakohdat suomen- ja ruotsinkielisten kieliryhmien välillä perustuvatkin pääsääntöisesti puuttuviin kontakteihin, molemminpuolisiin väärinymmärryksiin sekä orastavaan ruotsinkielisen väestönosan eristäytymistendenssiin.

Suomenruotsalaisten kansankäräjien perustaminen osoitti jälleen ruotsinkielisten halun vaikuttaa omien järjestöjensä kautta ilman merkittävää suomenkielistä edustusta. Suomenruotsalaisen ja suomenkielisten väestöosien nykyistä hedelmällisempää kanssaelämistä edistäisivät paremmin molempia väestönryhmiä edustavat järjestöt, jolloin kansanryhmien välisiä ennakkoluuloja voitaisiin molemmin puolin hälventää. Suomenruotsalaisten kansankäräjien toimintaa olisi tästä syystä supistettava nykyisestä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2013 talousarvion momentilta  29.01.50 287 500 euroa Svenska Finlands folkting -nimiselle järjestölle ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Juha Väätäinen /ps
  • Ari Jalonen /ps