TALOUSARVIOALOITE 466/2001 vp

TAA 466/2001 vp - Leea Hiltunen /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 12 liittymän rakentamiseen Raumalla

Eduskunnalle

Valtatie 12 Raumalta Huittisten kautta Tampereelle ja edelleen Itä-Suomeen on mm. Rauman sataman maakuljetusyhteys, puunjalostusteollisuuden kuljetusväylä ja yhteys Pori—Helsinki valtatielle 2. Tien merkitystä tärkeänä kuljetusreittinä kuvaa suuri raskaan liikenteen osuus. Tiestä on osa parantamatta. Tiepiirin tarveselvityksen mukaan se ei täytä nykyaikaiselle valtatielle asetettuja teknisiä ja toiminnallisia vaatimuksia. Tyypillisiä puutteita ovat tien kapeus ja mäkisyys; liikenteen sujuvuus kärsii jo nykyisillä liikennemäärillä. Rauman puoleisesta päästä se on ruuhkautunut.

Valtatiellä 12 tulee rakentaa lisäkapasiteettia Raumalla sisääntuloväylälle ja kunnostaa Eura—Raijala osuus. Tarveselvityksen mukaan koko tieosalla tulee rakentaa ohituskaistoja ja eritasoja sekä riista-aitoja. Huittisten Sammun liittymän parantaminen sisältyy jo valtakunnalliseen eritasopakettiin, Sahkon liittymä toteutetaan perustienpidon rahoituksella.

Kiireellisin osuus on Rauman sisääntulon nelikaistaisuus ja sataman maayhteyden parantaminen kaupungin läpi valtatielle. Kustannukset ovat noin 60 miljoonaa markkaa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.79 3 300 000 euroa valtatien 12 Rauman sisääntulon rakentamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Leea Hiltunen /kd
  • Timo Kalli /kesk
  • Veijo Puhjo /vas
  • Mikko Elo /sd
  • Juha Korkeaoja /kesk
  • Katja Syvärinen /vas
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Jouni Lehtimäki /kok
  • Reijo Kallio /sd