Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.40

Talousarvioaloite TAA 469/2018 vp 
Antti Rantakangas kesk 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä turvemaiden hiilidioksiditutkimukseen (200 000 euroa)

Eduskunnalle

Pohjois-Pohjanmaa on maataloustuotannon keskeistä aluetta, ja alueella on myös runsaasti turvepohjaista peltomaata. Maatalouden voimakas rakennekehitys on vähentänyt tilojen lukumäärää, mutta samalla kasvanut yksikkökoko on kompensoinut tuotantovolyymien laskua. Tilakoon kasvattaminen edellyttää uuden pellon hankintaa rehuviljelyä ja lannan levitystä varten. Rehualan tarve on minimissään nurmirehun viljelyalan tarve. Tila voi hankkia lisämaata ostamalla, vuokraamalla, sopimuksilla tai raivaamalla. Pellon raivaaminen voi olla usein toteutuskelpoisempaa kuin muu pellon hankinta. 

Turvemaiden merkitys on alueellisesti ratkaiseva. Turpeen sitoma vesi vähentää mahdollisia kuivuushaittoja. Luontaisia haittoja ovat happamuus ja hallanarkuus. Vaikka turvemaat ovat luontaisesti ravinneköyhiä, ne luovuttavat kuitenkin typpeä viljelykasvien käyttöön. Turvepellot soveltuvat parhaiten nurmirehun tuotantoon. Luonnonvarakeskuksen Ruukin yksikön yhteyteen on rakennettu tutkimusympäristö. Esitän, että tutkimushankkeiden toteuttamiseksi hiilidioksiditutkimukseen lisätään 200 000 euroa Luonnonvarakeskukselle. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 200 000 euroa momentille 30.01.05 turvemaiden hiilidioksiditutkimukseen. 
Helsingissä 28.9.2018 
Antti Rantakangas kesk