TALOUSARVIOALOITE 473/2001 vp

TAA 473/2001 vp - Leea Hiltunen /kd ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen ennalta ehkäisevään huumetyöhön Satakunnassa

Eduskunnalle

Huumeita käyttää nykyisin noin 40 000 suomalaista. Kun huumeet vaikuttavat käyttäjän lisäksi myös hänen lähipiiriinsä, niin huumeiden käyttäjien ongelmat heijastuvat paljon käyttäjäkuntaa laajemmalle — arviolta yli puoleen miljoonaan suomalaiseen. Tämä laskelma perustuu tietoon, jonka mukaan jokaisen huumeiden käyttäjän ongelmilla on välitön vaikutus ainakin lähipiirin 10—15 ihmiseen. He ovat siis huumeidenkäytön uhreja, jotka eivät itse käytä aineita. Luku on siinä määrin huolestuttava, että asiaan pitää puuttua kaikin käytettävissä olevin keinoin. Ennalta ehkäisevät toimet ovat tässä tulevaisuusnäkökulmasta kaikkein tehokkaimmat.

Huolestuttavaa on lisäksi se, että huumeidenkäyttö nykyisin aloitetaan yhä nuorempana. Huumeidenkäyttäjien neuvontapiste Vinkin tekemän tutkimuksen mukaan noin 70 % huumeidenkäyttäjistä aloittaa käytön alle 16-vuotiaana ja yli kolmannes alle 14-vuotiaana. Nuorilla huumeriski on siksi yhä useammin edessä jo koulussa, sillä oppilastovereissa on entistä enemmän aineiden käyttäjiä.

Paisunut huumeongelma näkyy sairaaloissa, vankiloissa, rikollisuudessa, tuomioissa ja huumekuolemissa. Erityisesti nuoret ovat joutuneet vaaravyöhykkeeseen. Tutkimusten mukaan nuorten asenteet mietojen huumeiden kokeilemiseen ovat tulleet myönteisemmiksi. Poliisin voimavaroja on alettu lisätä vasta nyt, kun tilanne on hälyttävä. Huumeita virtaa markkinoille mm. Länsi-Suomen satamien kautta, ja siksi tilanne myös Satakunnassa edellyttää erityistoimenpiteitä.

Monet paikalliset olot tuntevat vapaaehtoisjärjestöt tekevät arvokasta ennalta ehkäisevää ja korjaavaa huumetyötä ja paikkaavat julkisen sektorin hoitojärjestelmän puutteita. Hyviksi valistuskeinoksi on havaittu mm. koululaisten vanhempainillat, joissa vanhemmille on käytännönläheisesti kerrottu huumeista ja niiden vaikutuksista. Samoin poliisien antama koulutus eri oppiasteiden opettajille on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Näissä poliisi antaa tietoa kasvattajille, jotka välittävät sitä edelleen oppilaille.

Kasvattajat kotona ja kouluissa tarvitsevat itse valmiuksia havaita ja tunnistaa huumeiden käyttöä, niiden vaikutuksia ja käyttöön liittyviä ilmiöitä. Silloin kyetään varhemmin ja yksilöllisemmin puuttumaan nuorten huumeiden käyttöön ja ongelmat ovat silloin helpommin ratkaistavissa. Tutkijat pitävät kriittisinä 12—14 vuoden ikää. Heille ja heidän kasvattajilleen tulee huumevalistus erityisesti kohdistaa. Tärkeää olisi, että ongelmaan pureudutaan heti murrosiän kynnyksellä. Nykyiset ennaltaehkäisemistyön resurssit eivät vastaa huumevalistuksessa olevaa tarvetta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  33.53.50 lisäyksenä 1 000 000 euroa ennalta ehkäisevään huumetyöhön Satakunnassa.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Leea Hiltunen /kd
  • Ismo Seivästö /kd