TALOUSARVIOALOITE 474/2001
vp
TAA 474/2001
vp - Leea Hiltunen /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen rintamaveteraanitunnuksia
vailla olevien sodissa palvelleiden kuntoutukseen
Eduskunnalle
Suomen sodissa 1939—1945 palveli rintamalinjojen
takana lukuisa määrä ihmisiä,
jotka ovat ilman rintamaveteraanitunnuksia ja siten heidän saamiensa
etuuksien ulkopuolella, mm. tarvittavan kuntoutuksen osalta. Budjettiesityksessä arvioidaan
kuntoutusta tarvitsevien määrän olevan alle
2 000 henkilöä ensi vuoden osalta.
Sosiaali- ja terveysministeriön laskelmien mukaan nämä nyt
myönnetyt määrärahat riittäisivät noin
2 000:n vuonna 1926 syntyneen ja koulutuskeskuksissa palvelleiden
miehen vuosittaiseen kuntoutukseen. Laki eräissä Suomen
sotiin liittyvissä tehtävissä palvelleiden
kuntoutuksesta mahdollistaa näistä varoista tuettavan
kuntoutuksen myös muille sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleille.
Näitä henkilöitä on siis moninkertainen
määrä, kun kaikki, joilla on mahdollisuus kuntoutukseen
lasketaan mukaan.
Eräs merkittävä ryhmä, joille
kuntoutusta ei nykyisistä määrärahoista
heru ovat vuosina 1939—1940 ja 1941—1944 kotirintamalla
toimineet lotat ja pikkulotat. He suorittivat monenlaisia sota-ajan
kannalta merkittäviä ja vaarallista tehtäviä mm.
väestön evakuoinnissa, muonittamisessa, kenttäpostissa
ja sotasairaaloissa sekä varainkeräyksessä sotaponnisteluissa.
Tämän vuoden osalta kyseinen määräraha käytettiin
loppuun jo alkuvuoden aikana, mikä hyvin kuvaa määrärahan
riittämättömyyttä tarpeisiin
nähden. Sen jälkeen hakeneet ovat saaneet kielteisen
päätöksen. Näin kuntoutukseen pääsy
viipyy — joskus jopa vuosia — ja moni kuntoutustarpeessa
oleva ehtii hautaan ennen kuin ehtii käyttämään
lain takaamaa oikeutta hyväkseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 33.92.58 lisäyksenä 1 400 000
euroa rintamaveteraanitunnuksia vailla olevien sodissa palvelleiden
kuntoutukseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Leea Hiltunen /kd
- Ismo Seivästö /kd