Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.19

Talousarvioaloite TAA 49/2018 vp 
Thomas Blomqvist ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä opintorahan korottamiseen (63 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Opintotuki on opiskelijan perusturva. Hallitus on tällä kaudella kohdistanut korkeakouluopiskelijoiden opintorahaan merkittäviä leikkauksia. Minkään muun kansalaisryhmän toimeentuloon ei ole kohdistettu yhtä suuria leikkauksia. Näin on toimittu siitä huolimatta, että hallituspuolueet ennen viime eduskuntavaaleja lupasivat olla leikkaamatta opintotuesta. Hallitus teki silti juuri päinvastoin. Tämä osoittaa hallituksen välinpitämättömyyttä opiskelijoita ja koulutusta kohtaan. Emme voi hyväksyä, että hallitus haluaa ehkäistä valtion velkaantumista pakottamalla opiskelijat ottamaan velkaa.  

Opiskelijoiden työ on opiskella. Heidän on voitava myös elää ilman, että he samanaikaisesti velkaantuvat. Me suomalaiset olemme olleet ylpeitä koulutuksen tasa-arvoisuudesta. Opintorahaan perustuva opintotuki on edistänyt nuorten mahdollisuuksia opiskella taloudellisesta taustasta riippumatta. Hallituksen leikkauspolitiikka on murentanut tätä hyvää kehitystä. 

Me emme hyväksy hallituksen opintotukileikkauksia. Korkeakouluopiskelijoiden opintoraha tulee palauttaa entiselle tasolleen.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 63 000 000 euroa momentille 29.70.55 opintorahan korottamiseen.  
Helsingissä 28.9.2018 
Thomas Blomqvist 
Anna-Maja Henriksson 
Anders Adlercreutz 
Eva Biaudet 
Mats Löfström 
Mikaela Nylander 
Mats Nylund 
Veronica Rehn-Kivi 
Joakim Strand 
Stefan Wallin