TALOUSARVIOALOITE 492/2011 vp

TAA 492/2011 vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ensimmäisen vieraan työntekijän palkkatukeen

Eduskunnalle

Suomi nousee vain ahkeruudella ja vahvalla yrittäjyydellä. Uuden kasvun ja työpaikkojen synnyttämiseksi meidän on sitouduttava pitkäjänteiseen yrittäjämyönteiseen politiikkaan. Yrittäjiksi tarvitsemme ihmisiä, jotka ovat valmiita kantamaan riskiä ja työllistämään.

Yrittäjän kannalta eräs kriittisimmistä vaiheista on ensimmäisen työntekijän palkkaaminen. Sen jälkeen yrittäjä on vastuussa itsensä lisäksi myös uudesta työntekijästä. Palkkaamiseen liittyy myös suuria taloudellisia riskejä.

Yhteiskunnan kannalta on viisasta rakentaa yrittäjälle siltaa kohti kasvua ja työllistämistä. Tätä varten keskustajohtoinen hallitus on luonut yksinyrittäjän ensimmäisen työntekijän palkkatuen. Tuki on ensimmäisen 12 kuukauden ajalta 30 % palkasta ja seuraavien 12 kuukauden ajalta 15 % palkasta.

Tuki on ollut toistaiseksi alueellisesti rajattu kokeilu. Tukea ei ole voitu myöntää myöskään määräaikaisiin työsuhteisiin. Taloudellisen riskin vuoksi yrittäjä kuitenkin usein palkkaa ensimmäisen työntekijänsä ensin määräaikaiseen työsuhteeseen.

Keskustan eduskuntaryhmä esittää, että tuen leikkaamisen sijaan yksinyrittäjän palkkatuki laajennetaan koko maahan ja myös määräaikaisiin työsuhteisiin. Tämä vahvistaisi yrittäjyyttä ja työllisyyttä koko maassa. Mikäli uusia työpaikkoja ei tuen avulla synny, ei euroakaan tukea kulu.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  32.30.45 lisäyksenä 10 000 000 euroa yksinyrittäjän ensimmäisen vieraan työntekijän palkkatukeen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Eeva Maria Maijala /kesk
  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Tuomo Puumala /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Annika Saarikko /kesk
  • Juha Sipilä /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Markus Lohi /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Mikko Savola /kesk
  • Ari Torniainen /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk