Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.31

Talousarvioaloite TAA 501/2018 vp 
Markku Rossi kesk 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Nilsiän reitin kalataloudellisiin kunnostushankkeisiin ja kalateihin (400 000 euroa)

Eduskunnalle

Nilsiän reitti on Kallaveden reitin keskimmäinen latvaosa ja kuuluu Vuoksen vesistöön. Reitti alkaa Kainuun ja Ylä-Savon rajoilta Laakajärveen laskevista joista ja puroista ja kulkee Kuopioon Nilsiän ja Juankosken alueilla olevien Syvärin, Vuotjärven, Akonveden, Muuruveden, Juurusveden ja Kotkatveden läpi päätyen Kallaveteen. Nilsiän reitillä on kolme sulkukanavaa ja viisi vesivoimalaa, joten se on voimakkaasti vesivoiman ja vesiliikenteen takia säännöstelty ja kalojen vaellusreitit ovatkin puuttuvien kalateiden takia pääosin katkenneet. Tarvetta kalojen kulkua helpottaville toimenpiteille on runsaasti. Lisäksi ongelmia aiheuttaa suovaltaisten alueiden humuksiset ja osin happamat vedet.  

Suomessa esiintyvät vaelluskalalajit ovat kaikki uhanalaisia. Vuoksen vesistössä esiintyvä järvilohi eli Saimaan lohi luokitellaan äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Vaelluskalakantojen elinvoimaisuuden ja monimuotoisuuden ylläpito edellyttääkin nykyisin kiireellisiä toimenpiteitä kantojen luonnonkierron vahvistamiseksi. Rakennetuissa joissa on parannettava kalojen kulkumahdollisuuksia ja edistettävä potentiaalisten lisääntymisalueiden käyttöönottoa esimerkiksi kalateiden, uomien vesittämisen ja perattujen koskien kunnostamisen avulla. Vahvistuneet vaelluskalakannat parantavat kestävän kalastusmatkailun, vapaa-ajankalastuksen sekä kaupallisen kalastuksen toimintaedellytyksiä, jolloin matkailu- ja virkistysarvo kasvaa huomattavasti. Samalla edistetään luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä sekä jokivesien hyvän ekologisen tilan saavuttamista. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 400 000 euroa momentille 30.40.31 Nilsiän reitin kalataloudellisiin kunnostushankkeisiin ja kalateihin. 
Helsingissä 28.9.2018 
Markku Rossi kesk