Viimeksi julkaistu 19.1.2021 15.10

Talousarvioaloite TAA 51/2015 vp Talousarvioaloite arvonlisäverokantojen ja arvonlisäveron arvioidun tuoton korottamisesta (409 000 000 euroa)

CarlHaglundrym.

Eduskunnalle

Suomi ei enää ole se kilpailukykyinen maa, jona olemme oppineet sen tuntemaan. Sen sijaan me kuulumme niiden harvojen EU-maiden joukkoon, joiden talouskehitys ei juuri nyt ole suotuisaa. Meillä on siis hyviä syitä taloutemme uudistamiseen. Tämän pitää tapahtua työnteon kautta — ainoastaan sillä, että meillä on ihmisiä töissä, voimme saavuttaa takaisin asemamme menestyvänä maana. 

Meidän on panostettava kasvun ja viennin edellytysten luomiseen. Yhtenä perusedellytyksenä on se, että työn vastaanottamisen ja tekemisen on aina oltava kannattavaa. Tämän tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan useita toimenpiteitä. Yhtenä toimenpiteenä on työn verotuksen keventäminen. Kevyempi verotus vähentää eri kannustinloukkujen riskiä ja laskee työn vastaanottamisen kynnystä. Sen vuoksi haluamme toteuttaa verovaihdon, jossa työn verotusta pienennetään ja kulutuksen verotusta lisätään. Tähän päästään korottamalla kaikkia arvonlisäverokantoja 0,5 prosenttiyksikköä. Uusien verokantojen tulisi siis olla 10,5 %, 14,5 % ja 24,5 %. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 409 000 000 euroa momentille 11.04.01 arvonlisäverokantojen 0,5 prosenttiyksikön korotuksen vuoksi. 
Helsingissä 9.10.2015 
CarlHaglundr
Anna-MajaHenrikssonr
AndersAdlercreutzr
EvaBiaudetr
ThomasBlomqvistr
MikaelaNylanderr
MatsNylundr
JoakimStrandr
StefanWallinr