Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.31

Talousarvioaloite TAA 512/2018 vp 
Päivi Räsänen kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä juutalaisen seurakunnan turvallisuuden parantamiseen (100 000 euroa)

Eduskunnalle

Juutalaisvastaisuus ja juutalaisiin kohdistuva syrjintä ja erilaiset väkivallanteot ovat lisääntyneet merkittävästi Euroopan tasolla. Samanlaista kehitystä on havaittavissa myös Suomessa. Esimerkiksi Helsingin juutalaiseen seurakuntaan on kohdistettu häirintää erilaisin tavoin, ja seurakunta on ilmoittanutkin, että sen turvallisuuteen kuluu merkittävä osa seurakunnan keräämistä jäsenmaksuista. Seurakunta on muun muassa palkannut omaa turvallisuushenkilökuntaa ja rakentanut suojainfrastruktuuria erityisesti mahdollisten terrori-iskujen varalta. Häirinnän on huomattu lisääntyneet erityisesti silloin, kun maailmalla on tapahtunut jotain juutalaisiin tai juutalaisuuteen liittyvää. 

Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka ei säännöllisesti tue juutalaisseurakuntiensa turvallisuutta rahallisesti. Helsingin juutalainen seurakunta on vedonnut Suomen valtionjohtoon ja poliisiylijohtajaan, jotta valtio auttaisi seurakuntaa turvallisuuden ylläpitämisessä. Esitämmekin, että momentin käyttösuunnitelmaa muutetaan siten, että siinä huomioidaan Helsingin juutalaisen seurakunnan synagogan ja seurakuntakeskuksen turvallisuuden parantaminen siten kuin se on ollut vuonna 2015 I lisätalousarvioesityksessä (HE 362/2014 vp, 12.2.2015).  

Aloite sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin vuodelle 2019. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 100 000 euroa momentille 29.01.51 juutalaisen seurakunnan turvallisuuden parantamiseen. 
Helsingissä 28.9.2018 
Päivi Räsänen kd 
Sari Essayah kd 
Peter Östman kd 
Antero Laukkanen kd 
Sari Tanus kd