TALOUSARVIOALOITE 513/2012 vp

TAA 513/2012 vp - Astrid Thors /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Määrärahan osoittaminen eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteydessä toimivan Ihmisoikeuskeskuksen ja ihmisoikeusvaltuuskunnan menoihin

Eduskunnalle

Ihmisoikeuskeskus perustettiin eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain (20.5.2011/535) muutoksella. Toiminta aloitettiin 1.3.2012. Ihmisoikeuskeskus on toiminnallisesti itsenäinen ja riippumaton, mutta hallinnollisesti osa oikeusasiamiehen kansliaa. Lisäksi keskusta avustaa valtuuskunta. Lainsäädännön mukaan keskuksen tehtävänä on edistää perus- ja ihmisoikeuksia koskevaa tiedotusta, koulutusta ja tutkimusta, laatia selvityksiä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta sekä tehdä aloitteita ja ehdotuksia ihmisoikeuksien toteuttamisesta. Lisäksi keskuksen tulee osallistua eurooppalaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön ihmisoikeuksien edistämiseksi.

Kun meillä on nyt Ihmisoikeuskeskus, olemme pyrkineet luomaan rakenteen, joka yhdessä oikeusasiamiehen kanslian ja ihmisoikeusvaltuuskunnan kanssa täyttäisi YK:n Pariisin periaatteet koskien kansallista ihmisoikeusinstituutiota. Jotta keskuksella olisi paremmat edellytykset täyttää laissa ja YK:n periaatteissa annetut tehtävät, ehdotamme määrärahan korottamista.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  21.20.01 lisäyksenä 100 000 euroa eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteydessä toimivan Ihmisoikeuskeskuksen ja ihmisoikeusvaltuuskunnan menoihin.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Astrid Thors /r
  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • Stefan Wallin /r