Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.02

Talousarvioaloite TAA 522/2017 vp 
Ozan Yanar vihr ym. 
 
Talousarvioaloite dieselpolttoaineen verotuen pienentämisestä johtuvasta energiaverotuoton kasvusta (220 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Dieselpolttoaineen verotus on keveämpää kuin moottoribensiinin verotus. Tämä sisältää verotukea kaikkiaan noin 775 miljoonaa euroa. Henkilöautoliikenteen osalta verotuki leikataan pois ajoneuvoverotuksen kokonaisuuteen sisältyvän käyttövoimaveron avulla. 

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja erityisesti Pariisin ilmastokokouksen jälkeen on käytettävä kaikki keinot hiilipäästöjen vähentämiseksi. Dieselpolttoaineen saaman verotuen pienentäminen tukee ilmastotavoitteiden saavuttamista ja kohentaa lisäksi valtiontalouden tilaa.  

Dieseliä käytetään raskaan tavaraliikenteen ja joukkoliikenteen lisäksi myös henkilöautoliikenteessä. Vihreät ehdottaa toisessa talousarvioaloitteessaan sitä, että dieselin verotuen pienennys kompensoidaan henkilöautoliikenteelle käyttövoimaveron alennuksella. 

Raskaassa tavaraliikenteessä dieselin verotuen pienennys aiheuttaa kuljetuskustannusten lievää nousua. Samalla tämä kuitenkin kannustaa myös etsimään raskaalle tavaraliikenteelle vaihtoehtoisia polttoaineita kuten nesteytettyä maa- tai biokaasua. Tähän liittyvä teknologia ei ole vielä laajamittaisesti käyttöön otettavissa, mutta verotuen pienennys nopeuttaisi vaihtoehtoisten polttoaineteknologioiden kehitystä. Toisaalta dieselin verotuen pienennys parantaa rautatiekuljetusten kilpailukykyä kumipyöräliikennettä vastaan. 

Joukkoliikenteessä — etenkin kaupunkialueilla — vaihtoehtoja on jo olemassa. Kaasubusseja löytyy markkinoilta, ja sähköbussit tekevät voimakkaasti tuloaan. Dieselin verotuen pienennys parantaa kannusteita ja nopeuttaa vaihtoehtoisilla, ympäristöystävällisillä tavoilla liikkuvien bussien käyttöönottoa.  

Tämä aloite kuuluu Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta korottaa 220 000 000 eurolla momentin 11.08.07 tuottoarviota dieselpolttoaineen verotuen pienentämisen vuoksi.  
Helsingissä 29.9.2017 
Ozan Yanar vihr 
Touko Aalto vihr 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Pekka Haavisto vihr 
Hanna Halmeenpää vihr 
Satu Hassi vihr 
Emma Kari vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Jyrki Kasvi vihr 
Krista Mikkonen vihr 
Ville Niinistö vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Jani Toivola vihr 
Antero Vartia vihr