Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.20

Talousarvioaloite TAA 53/2018 vp 
Thomas Blomqvist ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä avustuksen maksamiseen Suomen Ammattikalastajaliitolle (100 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomen EU-jäsenyys, kansainvälisen kilpailun lisääntyminen sekä eräät kansalliset tekijät ovat viime vuosina muuttaneet maamme kalastuselinkeinon toimintaedellytyksiä tuntuvasti. Elinkeinon kehitys on monelta osin ollut kielteistä, vaikka markkinoilla on ollut havaittavissa kasvavaa kiinnostusta kalatuotteisiin. Kotimaisen kalan saatavuus kuluttajille on kuitenkin erityisesti viime aikoina heikentynyt. Kalastuselinkeino on tämän vuoksi suurien haasteiden edessä. Jotta kalastuselinkeinon työpaikat rannikkoseuduilla ja sisävesialueella voitaisiin säilyttää ja jotta kuluttajille voitaisiin tarjota kotimaisia kalatuotteita myös tulevaisuudessa, kalastusjärjestöjen ja viranomaisten on kehitettävä elinkeinoa jatkuvasti. Suomen Ammattikalastajaliitto on ammattikalastajien järjestönä tässä keskeisessä asemassa. Ammattikalastajaliitolle on tämän takia myönnettävä lisäresursseja elinkeinon kehittämisen ja kalastusyrittäjille suunnatun tiedonvälityksen tehostamiseen. Resursseja on myös käytettävä yritystoiminnan ja -rakenteen kehittämiseen pitkällä aikavälillä sekä muun muassa kalastusyrittäjien välisen yhteistyön lisäämiseen. Suomen Ammattikalastajaliitto rahoittaa toimintansa kalastajilta saatavilla jäsenmaksuilla. Rahoitusta on vaikeuttanut kalastajien määrän jo pidemmän aikaa jatkunut väheneminen. Viranomaiset käyttävät säännöllisesti Suomen Ammattikalastajaliittoa asiantuntijatahona, ja liitolla on keskeinen rooli Suomen kalastuselinkeinon kehittämisessä. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 100 000 euroa momentille 30.40.51 avustuksen maksamiseen Suomen Ammattikalastajaliitolle. 
Helsingissä 28.9.2018 
Thomas Blomqvist 
Anna-Maja Henriksson 
Anders Adlercreutz 
Eva Biaudet 
Mats Löfström 
Mikaela Nylander 
Mats Nylund 
Veronica Rehn-Kivi 
Joakim Strand 
Stefan Wallin