Savonlinnan Oopperajuhlat on Suomen kansainvälisesti
merkittävin ja tunnetuin kulttuurifestivaali. Juhlat ovat
tärkeä osa Suomen maakuvaa, kansallinen kulttuuri-instituutio.
Oopperajuhlilla on myös keskeinen rooli Savonlinnan talousalueen
elinkeinoelämän ja koko Itä-Suomen matkailun
veturina.
Opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämän seurannan
sekä Savonlinnan Oopperajuhlien selvitysten perusteella
on käynyt ilmeiseksi, että Savonlinnan Oopperajuhlien
menestyksekkään tulevaisuuden varmistaminen edellyttää rahoituksen
uudelleen järjestelyjä.
Taiteellisen tason ja muun kehittämistoiminnan turvaamiseksi
kestävällä tavalla julkisen lisärahoituksen
vuosittainen tarve on 500 000 euroa. Tämän
jälkeenkin oopperajuhlien julkinen tuki on muihin eurooppalaisiin
alan huipputoimijoihin nähden selvästi pienin.
Ilman lisärahoitusta oopperajuhlilla on edessään
tuotannon leikkaaminen ja juhlakauden lyhentäminen. Tämän
seurauksena Savonlinnan Oopperajuhlien kansainvälinen ja
aluetaloudellinen merkitys heikkenisi ja juhlat marginalisoituisivat.
Kävijätutkimusten pohjalta asiakkaiden jättämäksi
suoraksi tulovirraksi Savonlinnan alueelle on laskettu 15 milj.
euroa/kesä ja henkilökunnan jättämäksi
tulovirraksi 1 milj. euroa/kesä. Itse juhlien
vuosittainen liikevaihto on noin 8 milj. euroa.
Oopperajuhlien suora työllistävä vaikutus
on merkittävä: 70—90 henkilötyövuotta,
juhlakauden ohjelmistosta riippuen. Välilliset työllistämis-
ja tulovirtavaikutukset ovat luonnollisesti vielä huomattavan
paljon suurempia. Oopperan lasketaan tuovan maakuntaan vuosittain
yhteensä noin 30 miljoonan euron tulovirran.
Savonlinnan Oopperajuhlat on osoittanut elinvoimaisuutensa ja
uusiutumiskykynsä: Kesällä 2012 juhlitaan
jo satavuotisjuhlia. Juhlien taloudellinen tilanne on vakaa. Toimintaa
suunnitellaan kolmen vuoden strategiajaksoissa, ja tähtäimenä on
talouden tasapaino yli suunnittelujakson.
Savonlinnan Oopperajuhlien tulonmuodostuksesta pääsylipputulojen
osuus on alan kansainvälisissä vertailuissa täysin
poikkeuksellinen, liki 70 %. Samoin omarahoitusosuus
on eurooppalaisten merkittävien alan toimijoiden joukossa omaa
luokkaansa, noin 85 %. Vastaavasti julkisen tuen
osuus on vain 15 %, mikä on ylivertaisesti
pienin eurooppalaisten huipputoimijoiden joukossa.
Säätiön perustaminen
Keskeinen osa Savonlinnan Oopperajuhlien rahoitusratkaisuja
on uuden säätiön perustaminen. Säätiön
keskeisenä tehtävänä on oopperajuhlien järjestäminen
Savonlinnassa, keskeisenä näyttämönä Olavinlinna.
Suomen valtion, Savonlinnan kaupungin, Etelä-Savon
maakuntaliiton, alueen kuntien sekä Savonlinnan Oopperajuhlien
kannatusyhdistys ry:n on tarkoitus allekirjoittaa säätiön
peruskirja. Perustamisvaiheen peruspääomaksi on
tarkoitus kerätä 5 milj. euroa seuraavasti:
| Valtio |
3 milj. euroa |
| Savonlinnan kaupunki |
1 milj. euroa |
| Maakuntaliitto / alueen kunnat |
0,5 milj. euroa |
| Kannatusyhdistys, lahjoittajat |
0,5 milj. euroa |
Perustamisen jälkeen pääomaa vahvistetaan yksityisten
ihmisten, yritysten ja yhteisöjen lahjoituksilla.
Savonlinnan Oopperajuhlien säätiön
perustamisen ajoittaminen vuodelle 2012 on erityisen perusteltua
oopperajuhlien satavuotisen historian kunniaksi. Säätiö,
jonka perustajina ovat edellä mainitut tahot, sekä juhlavuosi
mahdollistavat myös tuloksekkaan lahjoitusten keräyksen
yksityisiltä tahoilta.