TALOUSARVIOALOITE 539/2008 vp

TAA 539/2008 vp - Markus Mustajärvi /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työttömyysturvalain mukaisen perusturvan korottamiseen

Eduskunnalle

Pääministeri Vanhasen kummankaan hallituksen aikana työttömyysturvaan ei ole tehty sentinkään tasokorotusta. Näin siitäkin huolimatta, että työttömyys on suomalaisen köyhyyden suurin yksittäinen syy. Vaikka työllisyys kohenee, silti yli 195 000 ihmistä on vailla työtä (8/2008). Vuoden, kuukauden tai viikon aikana vajaatyölliset huomioon ottaen lukumäärä on huomattavasti suurempi. Työnhakijoita oli samaan aikaan kaikkiaan yli 400 000.

Mikäli työttömyys kääntyy pahemmaksi ja työllisten määrä vähenee, myös työttömyysturvan varassa elävien tilanne kärjistyy muita tiukemman verotuksen, inflaation, välillisten verojen ja palvelumaksujen vuoksi. Kansainvälisen talouden riskit realisoituessaan heijastuvat voimakkaasti myös Suomen kansantalouteen.

Työttömyyden rakenne on muuttunut vaikeaksi. Pitkäaikais- ja toistuvaistyöttömien osuus on korkea ja heidän sijoittumisensa työmarkkinoille on epätodennäköistä ilman erityisiä tukitoimia. Myös maahanmuuttajien tilanne vaatii erityistoimia. Työmarkkinatukiuudistuksen seurauksena kymmeniätuhansia työttömiä on sysätty toimeentulotuen varaan. Myös ensi kertaa työmarkkinoille tulevien taloudellinen asema on heikko.

Työttömyyden aikaisen toimeentulon parantamien on välttämätöntä, jotta mahdollisimman moni syrjäytymisuhan alla elävistä työttömistä pysyisi työmarkkinoiden käytettävissä. Työtön henkilö ei kykene suunnittelemaan pitkäjänteisesti tulevaisuuttaan, mikäli hänen perusturvansa ei ole riittävä.

Arvioimme ehdotuksemme työmarkkinatuen ja peruspäivärahan korotuksesta siten, että korotus kokonaisuudessaan mukaan lukien vaikutukset koulutus- ja aktivointipäivien kustannuksiin nostaa valtion menoja yhteensä noin 250 miljoonaa euroa, josta työmarkkinatuen korotuksesta aiheutuu arviolta 133 miljoonaa euroa lisämenoja ja työttömyysturvan peruspäivärahan korotuksesta 15 miljoonaa euroa sekä näistä korotuksista lakisääteisesti johtuvina koulutus- ja aktivointipäivien lisäkustannuksiksi 102 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  33.20.51 lisäyksenä 15 000 000 euroa työttömyysturvalain mukaisen perusturvan budjettiperusteiseen korottamiseen 2,60 eurolla 1.1.2009 lukien ja 4,65 eurolla 1.7.2009 alkaen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Markus Mustajärvi /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Merja Kyllönen /vas
  • Unto Valpas /vas