TALOUSARVIOALOITE 544/2001 vp

TAA 544/2001 vp - Bjarne Kallis /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Inkeriläisten ja karjalaisten heimoveteraanien yhdistys ry:lle

Eduskunnalle

Venäjällä asuu hyvin puutteellisissa oloissa Suomen puolustusvoimissa vuosien 1939—1945 sotiin osallistuneita ulkomaalaisia rintamasotilaita. Näiden heimoveteraanien aseman parantamiseksi on perustettu Inkeriläisten ja karjalaisten heimoveteraanien yhdistys. Yhdistys hankkii varoja toimintaansa pääasiallisesti keräyksillä, eikä sillä ole yhtäkään palkattua henkilöä. Rahat menevät siis kokonaisuudessaan heimoveteraanien hyväksi.

Venäjällä asuvien heimoveteraanien tilannetta voidaan monessa suhteessa sanoa jopa kriittiseksi, joten kaikki heille tuleva apu on tärkeää. Heimoveteraanien palvelemisesta Suomen puolustusvoimissa seurasi heille pitkät vapausrangaistukset, jotka pantiin täytäntöön Siperiassa tai muualla Neuvostoliitossa.

Talousarvioesitykseen varattu määräraha, 454,11 euroa heimoveteraania kohti, on tietenkin hyvä apu heille, mutta aivan liian monelle riittämätön. Edellä mainittu yhdistys on toimittanut apua sinne, missä hätä on suurin. Yhdistystä tukemalla apu saadaan menemään kaikkein kipeimmin apua tarvitseviin kohteisiin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  33.22.57 lisäyksenä 50 000 euroa Inkeriläisten ja karjalaisten heimoveteraanien yhdistyksen tukemiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Bjarne Kallis /kd
  • Jouko Jääskeläinen /kd