TALOUSARVIOALOITE 548/2001 vp

TAA 548/2001 vp - Ilkka Kanerva /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen VR:n taajamajunaliikenteen käynnistämiseen välillä Turku—Salo

Eduskunnalle

Turun ja Salon väliselle osuudelle on kehittymässä taajamavyöhyke, jonka työpaikkakehitys erityisesti Salossa on ollut erittäin voimakasta. Olemassa oleva rautatie tarjoaa hyvän mahdollisuuden taajamajunaliikenteen käynnistämiseen. Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelman yhteydessä tehdyt selvitykset ovat osoittaneet Turun ja Salon välisen paikallisliikenteen teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoiseksi. Hanke tukee kestävän kehityksen mukaista liikennepolitiikkaa ja edistää olemassa olevan infrastruktuurin hyväksikäyttöä.

Hanke voidaan toteuttaa vaiheittain siten, että 1. vaiheessa osa (2—3) Turun ja Helsingin välisistä kaukojunista pysähtyisi Paimiossa. Uuden junakaluston ja runsaan kaukojunatarjonnan vuoksi ratkaisu ei olennaisesti heikentäisi kaukojunaliikenteen palvelutasoa, mutta parantaisi erityisesti Paimion kaupungin monipuolisen elinkeinoelämän yhteyksiä Helsinkiin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.60.63 200 000 euroa Turun ja Salon välisen paikallisliikenteen suunnitteluun ja liikenteen aloittamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Ilkka Kanerva /kok
  • Annika Lapintie /vas
  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Jukka Mikkola /sd
  • Ismo Seivästö /kd
  • Mikko Immonen /vas
  • Heli Paasio /sd
  • Janina Andersson /vihr
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Marjaana Koskinen /sd