Viimeksi julkaistu 18.2.2022 11.54

Talousarvioaloite TAA 58/2021 vp 
Jukka Gustafsson sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Nuutajärven historiallisen lasikylän ravintolakeittiön katon peruskorjaukseen (90 000 euroa)

Eduskunnalle

Nuutajärven Lasikylällä on ainutlaatuinen lähes 230-vuotinen historia suomalaisen lasin syntymäpaikkana. Kun Fiskars-konserni vuonna 2015 siirsi Nuutajärven lasitehtaan teollisen lasivalmistuksen Iittalaan, oli vaara, että myös lasikylässä toimivien taiteilijoiden ja lasinpuhaltajien toiminta päättyisi. Turvatakseen toiminnan jatkumisen vasta perustettu Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö osti kylän teollisuushistoriallisesti arvokkaat vaikkakin osittain heikkokuntoiset suojellut rakennukset. 

Rakennuksissa toimii Pohjoismaiden suurin lasitaiteilijoiden yhteisö, johon kuuluu runsaat 30 lasitaiteilija ja -puhaltajaa sekä Tavastian lasikoulu. Nuutajärvellä vierailevaa yleisöä ja Urjalan kunnan yrittäjiä palvelevat korkeatasoinen kahvila-ravintola ja hotelli, Designmuseon Nuutajärven yksikkö sekä useat myymälät ja näyttelytilat. 

Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö on käynnistänyt ohjelman, jonka tavoitteena on kehittää ja uudistaa lasikylää monipuoliseksi lasinteon ja muiden luovien alojen yrittäjien ja opetuksen yhteisöksi ja kansainvälisesti merkittäväksi kulttuuri- ja elämysmatkakohteeksi. Samalla halutaan varmistaa, että Suomessa jatkossakin on monipuoliset edellytykset luoda omaleimaista ja uudistuva lasitaidetta. 

Näille kansallisen kulttuurimmekin kannalta tärkeille tavoitteille nousi kesällä yllättävä este, kun teknisissä tarkastuksissa ilmeni, että ravintolan keittiötilojen katossa on laajoja kosteusvaurioita. Ellei näitä vaurioita nopeasti korjata, käy lasikylän opiskelija- ja vierailijapalveluja tarjoavan keittiön toiminta mahdottomaksi. 

Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö on käyttänyt kaikki lahjoitukset ja avustukset toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen. 

Suojellun rakennuksen katon peruskorjaustarpeen kustannusarvio teknisten selvitysten pohjalta on 90 000 euroa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 90 000 euroa momentille 29.80.52 Nuutajärven historiallisen lasikylän ravintolakeittiön katon peruskorjaukseen. 
Helsingissä 8.10.2021 
Jukka Gustafsson sd 
Johannes Koskinen sd 
Sanni Grahn-Laasonen kok 
Arto Pirttilahti kesk 
Jouni Ovaska kesk 
Pia Viitanen sd