TALOUSARVIOALOITE 59/2011 vp

TAA 59/2011 vp - Lauri Heikkilä /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Raukkalan kylän paikallistien liikenneturvallisuuden parantamiseen Liedossa

Eduskunnalle

Varsinais-Suomessa sijaitsevan Liedon kunnan Raukkalan kylän paikallistien 12287 liikenneturvallisuutta ja tierakennetta tulisi välittömästi parantaa osuudelta valtatien 10 risteys — Saukonojan koulu. Kyseinen neljän kilometrin pituinen osuus on liikenneturvallisuuden kannalta erittäin vaarallinen ja siinä on tapahtunut lukuisia onnettomuuksia, joista osa on johtanut loukkaantumiseen. Tietä käyttävät raskaan liikenteen lisäksi muun muassa Saukonojan koulun ala-asteen oppilaat.

Destia Oy on tehnyt kuntotarkastuksen vuonna 2004 ja esiselvityksen vuonna 2008, jossa sekä tien kunto että liikenneturvallisuus todetaan puutteelliseksi. Tiellä on liikennemäärään nähden suhteellisen paljon raskasta liikennettä vaikka tien kantavuus on heikoimmillaan todettu olevan noin puolet vaaditusta. Tien poikkileikkaus on levinnyt sivulle huonon kantavuuden vuoksi ja tien geometria on liikenneturvallisuuden kannalta kelvoton.

Tiellä oleva vesistösilta on jo 7 vuotta sitten todettu huonokuntoiseksi ja sisältävän vakavia ja merkittäviä vaurioluokkia. Puukantinen silta on valmistunut vuonna 1903 ja kansi uusittu vuonna 1976. Myös sillan korjaustarve on määritelty kiireelliseksi ja toteutettavaksi jo 2008. Sillan peruskorjaus on suunniteltu Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen investointiohjelman mukaisesti alkavan vuonna 2013, joten sitä ei sisällytetä tähän talousarvioaloitteeseen, mutta se on tuotu esille kuvaamaan tien turvallisuuspuutteiden kokonaisuutta.

Turvallisuuspuutteita esiintyy myös osuudella olevassa Kailassuonojan sillassa, josta muun muassa puuttuu kaiteet.

Esiselvityksessä todetaan, että Raukkalan paikallistien rakenne ja rakenteet tulisi korjata nopeasti vastaamaan nykyisiä olosuhteita ja että turvattomuuden tunne ei saa olla liikkumista rajoittava tekijä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 385 000 euroa Raukkalan kylän paikallistien liikenneturvallisuuden parantamiseen Liedossa.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Lauri Heikkilä /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Timo Soini /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Juha Väätäinen /ps
  • Laila Koskela /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps