TALOUSARVIOALOITE 61/2008 vp

TAA 61/2008 vp - Tarja Filatov /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen perustienpitoon

Eduskunnalle

Sosialidemokraatit edellyttävät liikenteen pitkäjänteistä, ennustettavaa, luotettavaa ja ympäristöystävällistä investointipolitiikkaa. Epävarmuus vaikuttaa kielteisesti joka taholle ja käy kalliiksi kaikille sekä heikentää liikenneturvallisuutta merkittävästi. Pitkäjänteisyyden perusehto on uskottavuus ja määrärahojen riittävyys, siten kuin eduskunta on jo pitkään hallitukselta edellyttänyt.

Viime vuosina tiestön kunnossapidon kustannukset ovat kasvaneet noin 25—30 miljoonaa euroa vuodessa, ja asiantuntijoiden mukaan vuotuisia perustienpidon määrärahoja tarvittaisiin huomattavasti lisää. Muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja maa- ja vesirakennusalan yrittäjien ja yritysten etujärjestö Infra ry ovat todenneet perustienpidon määrärahat täysin riittämättömiksi. Infra ry:n mukaan seuraavan kymmenen vuoden aikana tieverkon kunnossapitoon on saatava lisärahoitusta 150 miljoonaa ja rataverkon kunnossapitoon 80 miljoonaa euroa vuodessa. Tämäkään panostus ei vielä poista olemassa olevaa 1,5 miljardin kunnossapitovelkaa.

Hallitus on kuitenkin leikkaamassa perustienpidon määrärahoja peräti 14 miljoonaa euroa. Perustienpidon määrärahojen ostovoima on romahtanut myös maanrakennusalalla nopeasti tapahtuneen noin 20 prosentin kustannusten nousun vuoksi.

Lisäksi hallitus rahoittaa osan Itä-Suomen rekkaliikenteen vaatimista toimenpiteistä perustienpidon määrärahoista. Se merkitsee sitä, että tienpidon ongelmaksi jää koko muun tieverkon ja siltojen kunnon turvaaminen.

Määrärahat eivät myöskään riitä lainkaan liikennepoliittisessa selonteossa mainittujen niin kutsuttujen teemapakettien toteuttamiseen. Asiantuntijalausuntojen mukaan perustienpidon määrärahoja olisi lisättävä välittömästi 60 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.21 lisäyksenä 40 000 000 euroa perustienpitoon.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Tarja Filatov /sd
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Reijo Laitinen /sd
  • Matti Ahde /sd
  • Antti Kalliomäki /sd
  • Liisa Jaakonsaari /sd
  • Jouko Skinnari /sd
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Merja Kuusisto /sd
  • Krista Kiuru /sd
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Antti Vuolanne /sd
  • Pauliina Viitamies /sd
  • Katja Taimela /sd
  • Päivi Lipponen /sd
  • Kari Rajamäki /sd
  • Saara Karhu /sd
  • Satu Taiveaho /sd
  • Tero Rönni /sd
  • Matti Saarinen /sd
  • Reijo Paajanen /kok
  • Jutta Urpilainen /sd
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Reijo Kallio /sd
  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Sirpa Paatero /sd
  • Johanna Ojala-Niemelä /sd
  • Tuula Peltonen /sd
  • Ilkka Kantola /sd
  • Valto Koski /sd
  • Maria Guzenina-Richardson /sd