Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.25

Talousarvioaloite TAA 610/2018 vp 
Peter Östman kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä ammattikorkeakoulujen toimintaan (10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomi tunnetaan kansainvälisesti mitattuna korkealaatuisesta koulutusjärjestelmästä, joka on luonut myös pohjan Suomen hyvinvoinnille ja menestymiselle. Myös tulevaisuuden hyvinvointi on sidottu suomalaisten korkeaan osaamistasoon. Laadukas koulutusjärjestelmä on korvaamattoman tärkeä elinkeinoelämälle ja maamme kilpailukyvylle.  

Hallitus on tällä hallituskaudella kohdistanut raskaita säästötoimia koulutukseen. Säästötoimenpiteet ovat kohdistuneet myös ammattikorkeakoulujen toimintaan. Ammattikorkeakoulujen toimintaedellytyksiä heikentää myös ammattikorkeakouluindeksin jäädytys. Säästötoimenpiteet ovat ilmenneet henkilöstövähennysten lisäksi muun muassa koulutuksen järjestämisessä. Lisääntyvässä määrin yhä suurempi osa koulutuksesta toteutetaan omaehtoisena verkko-opiskeluna, mikä on aiheuttanut vähennyksiä lähi- ja ryhmäopetukseen. Monilla aloilla käytännön lähiopetus on kuitenkin olennainen osa oppimista ja ammattitaidon kartuttamista. Ammattikorkeakoulujen toimintaedellytysten parantamiseksi ja koulutuksen laadun varmistamiseksi tulisi ammattikorkeakoulujen rahoitusta vahvistaa merkittävästi.  

Aloite sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vuoden 2019 vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 10 000 000 euroa momentille 29.40.55 ammattikorkeakoulujen toimintaan.  
Helsingissä 28.9.2018 
Peter Östman kd 
Päivi Räsänen kd 
Sari Essayah kd 
Sari Tanus kd 
Antero Laukkanen kd