TALOUSARVIOALOITE 669/2008
vp
TAA 669/2008
vp - Johanna Ojala-Niemelä /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Köngäs—Tepasto-tieosuuden
perusparannukseen Kittilässä
Eduskunnalle
Tunturi-Lapin alue on viimeisen kymmenen vuoden aikana
kehittynyt maamme matkailualueista nopeimmin. Erityisesti harvaan
asutuilla alueilla matkailun kehittymisen kannalta tieyhteyksien kunnolla
on suuri merkitys.
Tie sekä Könkäältä että Tepastosta
eteenpäin on päällystetty, mutta tieyhteys
niiden välillä on soratie. Tämä arvokkaassa
Ounasjokivarren kulttuurimaisemassa kulkeva ja Levin vaikutuspiiriin
kuuluva, 16 kilometrin pituinen tieosuus on pitkään
ollut liikenteellisesti huonossa kunnossa säännöllisestä hoidosta
huolimatta. Tieyhteys on myös useamman kerran vuodessa
poikki veden vallattua tien. Kyseinen tieyhteys tarvitsee kipeästi
perusparannusta. Tiehanke kuuluukin Kittilän kunnan tärkeimpiin
tiehankkeisiin. Myös Lapin tiepiiri on pitänyt
hanketta tärkeänä, mutta tienpidon rahoituksen
taso ei ole antanut mahdollisuutta tiehankkeen toteuttamiseen.
Alueen asukkaiden ja matkailun kehittämisen tarpeiden
lisäksi tiehankkeella on merkitystä myös
kaivostoiminnan kehittymiselle, sillä Suurikuusikon kultakaivos
sijaitsee tieyhteyden lähettyvillä. Tepasto ja
ylemmät kylät ovat yksi hyvä vaihtoehto
Suurikuusikon työntekijöiden asuinympäristöksi.
Perusparannus toisi mukanaan myös taloudellista hyötyä,
sillä tieyhteyden perusparannuksesta tehdyn vaikuttavuusarvion
mukaan se toisi esimerkiksi matkailusektorille viiden miljoona euron
vuosittaisen liikevaihtopanoksen, mikä tarkoittaa suoraan
noin 80 henkilötyövuotta. Välilliset
ja muiden toimialojen kerrannaisvaikutukset huomioiden syntyisi
noin 120—130 henkilötyövuoden vuosittainen
tulos.
Näiden perusteiden vuoksi Köngäs—Tepasto tieosuuden
perusparannus tulee aloittaa vuonna 2009. Myöhemmin perusparannus
tulee ulottaa myös Tepastosta Raattamaan.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 31.10.21 lisäyksenä 1 000 000
euroa Köngäs—Tepasto-tieosuuden perusparannuksen aloittamiseen
Kittilässä.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Johanna Ojala-Niemelä /sd