TALOUSARVIOALOITE 67/2012 vp

TAA 67/2012 vp - Timo Heinonen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin

Eduskunnalle

Hämeen ympäristökeskus sekä Hämeen ja Päijät-Hämeen liitot toimivat alueella, jossa teollisen ja tuotannollisen toiminnan lisäksi maatalous on merkittävä toimiala. Alueelle on ominaista taajamien ja maaseudun läheisyys ja keskinäinen vuorovaikutus. Maaseutu-yhdyskuntien, kylien ja haja-asutusalueiden vesihuoltoa on alueella kehitetty viime vuosina määrätietoisesti yhteistyössä kuntien, kylien, aluehallinnon, vesihuoltolaitosten ja vesiosuuskuntien yhteistyönä. Alueella on vireillä lukuisia maaseutuyhdyskuntien omatoimisesti käynnistämiä vesihuollon kehittämisen ja järjestämisen hankkeita, jotka edellyttävät kestävästi toteutuakseen kuitenkin kuluttajien rahoituksen lisäksi ulkopuolista rahoitustukea.

Tarve yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin tarkoitettujen avustusten lisäämiseen on huomattava. Esimerkiksi Hämeen ympäristökeskuksen alueella viime vuosina haettujen vesihuoltoavustusten määrä on ollut moninkertainen siihen nähden mitä avustuksia on voitu myöntää.

Vesihuoltoavustuksilla voidaan edistää merkittävällä tavalla maaseudun asuttuna pitämistä ja välttämättömän peruspalvelun, hyvälaatuisen talousveden hankintaa sekä jätevesien korkeatasoista käsittelyä maaseutuyhdyskunnissa.

Tämä aloite on tehty yhteistyössä Hämeen liiton ja Hämeen vaalipiirin kansanedustajien kanssa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  30.50.31 lisäyksenä 1 500 000 euroa yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Timo Heinonen /kok
  • Johannes Koskinen /sd
  • James Hirvisaari /ps
  • Juha Rehula /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Ismo Soukola /ps
  • Sanni Grahn-Laasonen /kok