TALOUSARVIOALOITE 671/2008 vp

TAA 671/2008 vp - Johanna Ojala-Niemelä /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kemin Ajoksen sataman tuloväylän syventämiseen

Eduskunnalle

Lapin satamien kehittämisen perusteena on vastaaminen maakunnan suurteollisuuden ja pk-yritysten kuljetustarpeeseen. Sen tulee osaltaan olla tukemassa maamme infrastruktuurin täydentämistä sekä Venäjälle suuntautuvien liikenneyhteyksien parantamista. Jotta näihin kehittämistarpeisiin voitaisiin vastata, tarvitaan sujuvaa ja luotettavaa talvimerenkulkua, kohtuullisia väylämaksuja sekä sataman tuloväylän syväyksen pitämistä nykyaikaisten alusten syvyyden mukaisena.

Lapin metsäteollisuuden tarpeiden lisäksi vireillä olevat kaivoshankkeet, muun muassa Kolarin—Pajalan alueella, edellyttävät Kemin Ajoksen tuloväylän syventämistä. Kaivostoiminnan tarpeiden vuoksi tuloväylä tulee syventää vähintään 13 metriin. Hallituksen lupaama 3 miljoonan euron rahoitus Kemin satamalle ei tähän riitä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.78 lisäyksenä 11 000 000 euroa Kemin Ajoksen sataman tuloväylän syventämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Johanna Ojala-Niemelä /sd