TALOUSARVIOALOITE 685/2001
vp
TAA 685/2001
vp - Lauri Kähkönen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.1
Vähäliikenteisten rataosuuksien säilyttäminen
Eduskunnalle
Liikenne- ja viestintäministeriössä on
valmistunut suunnitelma vähäliikenteisten rataosuuksien lakkauttamisesta,
mikä käytännössä merkitsee jopa
ratojen fyysistä purkamista. Valtioneuvoston talousarvioehdotuksessa
ei ole julkaistu koko suunnitelmaa, vaan siinä mainitaan
vain Kemijärvi—Kelloselkä-rataosuuden
kohdalta, että ko. rataosuus lakkautetaan vuoden 2004 aikana. Suunnitelma
on monessa mielessä perusteeton, koska ainakin Pohjois-Karjalassa
kyseisiä rataosuuksia käytetään
kasvavassa määrin raskaisiin raaka-ainekuljetuksiin
teollisuudelle ja teollisuustuotteiden kuljetuksiin vientisatamiin.
Euroopan unioni käy parhaillaan neuvotteluja tavaraliikenteen
rakenteesta. Jo tässä vaiheessa on havaittavissa,
että EU:n tavoitteet tavaraliikenteen roolijaosta ovat
oleellisesti ristiriidassa Suomessa nyt vallitsevan tehtäväjaon
kanssa. Suomessa kuljetetaan tavaroita pitkiä matkoja maanteitse.
Se tulee osoittautumaan kestämättömäksi
ratkaisuksi. On nähtävissä, että aivan
lähitulevaisuudessa raskaat tavaravirrat joudutaan siirtämään
kiskoille tai vesiteille. Tähän pakottavat sekä kansantaloudelliset
että ympäristösyyt.
Itä- ja Pohjois-Suomessa on puu- ja kiviteollisuutta,
joiden tuotannosta yli puolet menee vientiin. Kiviteollisuuden lupaavat
tulevaisuudennäkymät ulottuvat jo nyt yli kolmenkymmenen vuoden
päähän. Osa teollisuudesta käyttää jo
nyt edullisia rannikkokuljetuksia ja Perämeren satamia.
Osa valmiiden tuotteiden kuljetuksista on vielä maanteillä,
mutta kun esimerkiksi Lieksan Pankakosken tehdas lähiaikoina
luopuu jätepaperista raaka-aineena, sekä raaka-aine-
että tuotekuljetukset siirtyvät enenevässä määrin
rautateille.
Oulu—Kontiomäki-rataosuuden sähköistämisestä lienee
olemassa jo päätös. Tälle rataosuudelle
kaavaillaan mm. Luoteis-Venäjän kuljetuksia Pohjanlahden
satamiin. Maiden välisen rautatieverkon yhdistävä verkko
on juuri valmistumassa Venäjän puolella. Itä-Suomen
ja Kainuun kannalta olisi kohtalokasta, jos Nurmes—Vuokatti-rataosuus
poistuisi käytöstä ja nämä kaksi maakuntaa
jäisivät tuon kehittyvän rautatieverkon
ulkopuolelle. Kerran purettua rautatietä tuskin rakennetaan
koskaan uudelleen. Rataosuudesta luopumista tarkoittava päätös
olisi kohtalokas isku koko seutukunnalle.
Ilomantsissa (Joensuu—Ilomantsi-rataosuus) suoritetaan
parhaillaan kaivostoimintaa valmistelevia toimenpiteitä,
jotka johtavat varsinaisen kaivostoiminnan aloittamiseen. Kaivostoiminta tuo
raskasta kuljetettavaa, mikä on turvallisinta ja taloudellisinta
hoitaa rautateitse eri puolilla maata sijaitseviin jatkojalostuskohteisiin.
Vaikuttaa siltä, että kaikkia alueellisia näkökohtia
ei ole otettu huomioon suunnitelmaa laadittaessa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta lisää valtion vuoden 2002
talousarvioon luvun 31.40 perusteluihin maininnan,
että vähäliikenteisiä rataosia
ei lakkauteta.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Lauri Kähkönen /sd
- Erkki Kanerva /sd
- Esa Lahtela /sd
- Pekka Ravi /kok
- Säde Tahvanainen /sd
- Anu Vehviläinen /kesk
- Matti Väistö /kesk
- Paula Lehtomäki /kesk