TALOUSARVIOALOITE 686/2008 vp

TAA 686/2008 vp - Sirpa Paatero /sd ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Kymenlaakson ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystoimintaan

Eduskunnalle

Kymenlaakson paheneva rakennemuutostilanne edellyttää maakunnan kehittämisen vauhdittamista ja uusien työpaikkojen luomista eri toimialoille. Alueen kehittämisen kannalta tärkeän tutkimus- ja kehittämistyön edellytysten turvaaminen ja yrityskentän palvelukyvyn kehittäminen tässä tilanteessa on tärkeää, jotta voidaan tukea uusien yritysten sekä kehitettävän elinkeinotoiminnan tuotekehitystä ja tiedonhankintaa. Tässä työssä merkittävä rooli on Kymenlaakson ammattikorkeakoulun t&k-toiminnalla.

Helsingin yliopiston Kouvolan kääntäjäkoulutuslaitoksen lakkauttamisen takia Kymenlaakson ammattikorkeakoulu on jäämässä maakunnan ainoaksi korkea-asteen oppilaitokseksi.Yksistään Kymenlaakson Liitto on rahoittanut ammattikorkeakoulun t&k-toimintaa n. 740 000 eurolla vuosina 2007—2008 painottaen erityisesti maakunnan kasvavaa logistiikkatoimialaa hyödyttäviä hankkeita. Uusien toimialojen kehittämiseksi ja työpaikkojen luomiseksi rakennemuutoksessa elävään maakuntaan tulee ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämismäärärahaa lisätä edellisiin vuosiin verrattuna.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  29.40.30 lisäyksenä 1 000 000 euroa Kymenlaakson ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystoimintaan.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Sirpa Paatero /sd
  • Sari Palm /kd
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Valto Koski /sd