TALOUSARVIOALOITE 70/2012
vp
TAA 70/2012
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen elintarvikeketjun
alkutuotannon neuvontaan
Eduskunnalle
Suomessa on vajaa 70 000 maatilaa. Tilojen
määrä on Suomen EU-jäsenyyden
aikana puolittunut. Samanaikaisesti tilojen tuotanto on monipuolistunut.
Maatilojen lisäksi maaseudulla on runsaasti pienyrityksiä,
joiden liikevaihto on noin 15 miljardia euroa ja jotka työllistävät
yrittäjät mukaan lukien reilusti yli satatuhatta
suomalaista. Maatalouden ja koko maaseudulla tapahtuvan yritystoiminnan
merkitys Suomen kansantaloudelle ja suomalaiselle perinteelle ja
kulttuurille on monessa mielessä merkittävä.
Suomalainen kuluttaja osaa arvostaa lähellä tuotettuja,
puhtaita ja tuoreita elintarvikkeita. Viime vuosina on yhä enemmän
puhuttu lähiruoan ja luomuruuan puolesta sekä ympäristönsuojelun,
ruoan puhtauden että paikallisen yritystoiminnan järkevyydestä.
Lähi- ja luomuruoan tuottaminen voikin tuoda uusia yrittämisen
mahdollisuuksia maataloudelle ja maaseudulle.
Suomessa luomutuotanto on voimakkaasti kasvussa. Luomutiloja
on noin 4 300 eli 7 prosenttia maatiloista ja vastaavasti
peltoalana luomussa on noin 205 000 hehtaaria. Neuvonnan
peruspalveluiden kysyntä on edelleen suuri. Vuodelle 2012
tehty momentin 28 prosentin leikkauksen jälkeen nykyinen
rahoitus joudutaan kohdentamaan peruspalveluiden toteuttamiseen.
Siitä ei ole irrotettavissa nykyistä enempää resursseja,
joilla vastattaisiin kasvavaan luomutuotannon kysynnän
tarpeisiin.
Momentin rahoituksen ei ole tarkoitus tukea neuvontaa antavia
järjestöjä vaan nimenomaan maatiloille
ja maaseutuyrityksille suunnattuja palveluja. Eduskunnan olisi syytä edellyttää neuvontapalveluja
ja neuvonnassa sekä tuotantoketjun kehittämisessä toimivien
tahojen parempaa koordinaatiota, jotta neuvontapalveluiden saatavuus
varmistetaan taloudellisesti järkevällä tavalla.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon
momentille 30.10.50 lisäyksenä 250 000
euroa elintarvikeketjun alkutuotannon ja erityisesti luomutuotannon
neuvontaan.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012